Renault avasi uuden F1-kilpurinsa harvinaisia ratkaisuja – ”Erilainen lähestyminen”
Kuva: Getty Images
Renault’n tallijohtajan Cyril Abiteboulin mukaan uuden RS20-auton kehitystyössä hyödynnettiin harvinaista mahdollisuutta kokeilla poikkeuksellisia ratkaisuja ensi vuoden sääntöuudistuksien vuoksi.
Tuleva kausi ei ole aivan tavallinen. Vaikka säännöt säilyvätkin vielä suunnilleen tutulla mallilla, menevät jo ensi vuonna aivan uusiksi.
Siirtymävaiheen roolin saanut vuosi on vaikuttanut merkittävästi formulatallien tuoreiden autojen suunnitteluun. Kaikki tallit valmistautuvat jo kovasti puhuttuihin kauden 2021 sääntömullistuksiin.
Tavanomaisesta poikkeavia ratkaisuja on hakenut myös Renault, jonka tehtaalla on keskitytty erityisesti suorituskyvyn parantamiseen.
– Tänä vuonna päätimme ottaa hieman erilaisen lähestymisen. Säännöt ovat vakaat, joten tarjolla oli fantastinen tilaisuus pitää tiettyjä elementtejä, joilla ei ole suoraa vastuuta auton suorituskyvyn kannalta, Abiteboul kertoi RS20:n julkistustilaisuudessa.
– Tämä ei tarkoita, että se olisi sama auto kuin aiemmin. Päätimme keskittyä suorituskykyalueisiin ja tekemällä sen työtä on tehty samalla kohti vuotta 2021. Jos voi keskittyä vuoteen 2020, vuodelle 2021 jää hieman ylimääräistä kapasiteettia. Se oli logiikka työmme takana, Renault-pamppu taustoitti.
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Saksan Drift Masters 2026: Tulokset
- Epäonni jatkuu – Lauri Heinonen sivuun Saksan Drift Mastersista
- FIA poisti rajoitukset – Venäjä saa palata F1:een ja MM-ralliin
- Lähde: F1:ssä muhii jättisopimus – Williams ei halua luopua tähdestään
- Valtteri Bottaksen pomo sai kenkää – korvaaja nimetty
- Hollannin GP 2026 – F1: Aikataulu, ohjelma, tv, tulokset
- Ismo Leikola ajoi ensimmäisen MM-rallinsa – ”Tämä ei jää tähän”
- Uuden MM-rallin reittejä testattiin jo – Elfyn Evans: ”Paikoin jopa liian nopea”
- SM-ralli Kitee 2026: Aikataulu, reitti, osallistujat ja televisiointi
- Suomen MM-ralli keräsi jälleen valtavan yleisön
- Saksan Drift Masters 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- Epäonni jatkuu – Lauri Heinonen sivuun Saksan Drift Mastersista
- FIA suunnittelee isoa muutosta F1-autoihin
- Hurja siirtohuhu F1:ssä – Sergio Perez pois Cadillacilta?