F1-tallin omistaja uskoo formulamiehistönsä oppineen viime kauden katastrofista
Kuva: Getty Images
Haasin F1-tallin omistaja Gene Haas luottaa joukkojensa ottaneen opiksi viime vuoden mahalaskusta.
Viime kausi oli amerikkalaistallin nelivuotisen F1-historian surkein. MM-pisteitä kertyi vain vaivaiset 28 kappaletta.
Haas jäi valmistajien mestaruuskamppailussa toisiksi viimeiseksi. Taakse jäi ainoastaan karmeissa tekniikkavaikeuksissa ja talousahdingossa kärvistellyt Williams.
Nyt jenkkien katse on suunnattu kuitenkin ainoastaan eteenpäin. Käsissä on tuliterä VF-20-auto, jonka suorituskyvyn toivotaan palauttavan tallin mukaan keskikastin taistoon.
– Rehellisesti sanoen toivon VF-20:n palauttavan meidät siihen vireeseen, jota näytimme vuonna 2018 yltäessämme viidenneksi valmistajien kisassa. 2019 oli rankka kausi kestää, Haas myönsi Racer-julkaisulle.
– Olemme käyneet todellisen koulutusprosessin läpi. Se tulee kaikille F1-talleille jossain vaiheessa. Luotan meidän oppineen noista läksyistä.
– Minulle on tärkeää, että palaamme taistelemaan ja keräämään pisteitä säännöllisesti. Me pystymme ehdottomasti siihen ja olemme näyttäneet organisaationa sen, jenkkipohatta vakuutti.
LUE MYÖS:
- Valtteri Bottas onnistui Barcelonan harjoituksissa – kärjessä äärimmäisen tasaista
- Monacon kiista syvenee – McLaren ja Red Bull vastustamassa FIA:n ratkaisua
- FIA kumosi rangaistukset – Monacon GP:n palkintokoroke uusiksi
- Erno Kostamon leikkaukset onnistuivat – pääsee pian palaamaan Suomeen
- Useat F1-tallit vaihtavat kuljettajaa Barcelonassa – nämä tulokkaat saavat näyttöpaikan
- Lewis Hamiltonilta varoitus Kimi Antonellille: ”Aion tehdä kaikkeni”
- Kuvat: F1-talli juhlistaa jalkapallon MM-kisoja näyttävällä erikoisvärityksellä
- F1-tallit pääsivät sopuun – moottorisäännöt muuttuvat jo ensi kaudeksi
- F1-kuskeja odottaa tukalat oltavat Barcelonassa
- SuomiF1 Podcast: Onko tässä F1-sarjan tylsin talli? – ”Jää jopa Cadillacin taakse”
- Robin Räikkönen kerää voittoja Euroopassa – nyt Kimi kommentoi poikansa tulevaisuutta
- Cadillacin johtaja teki kantansa selväksi Valtteri Bottaksesta
- Rangaistus tuli – Cadillacin historian avauspiste romukoppaan
- Suomalaiskuski palaa USA:n rallicrossradoille – alla F1-autoakin nopeammin kiihtyvä laite
- Valtteri Bottaksen Monacon GP päättyi keskeytykseen – talli paljasti syyn
- George Russellilta katkera tilitys Monacossa – Mika Salo ei niele tallin selitystä
- Erno Kostamo loukkaantui vakavasti Mansaarella – huojentava päivitys: ”Välitöntä hengenvaaraa ei enää ole”
- F1-kuskeja odottaa tukalat oltavat Barcelonassa
- MM-rallin järjestäjä vihjaa yllätyksestä: Ott Tänak saatetaan nähdä lähtöviivalla
- Aikasakko pilasi jättiyllätyksen – Alpine haastaa tuomionsa