Tekniikkapomo innostui uusien F1-moottorien suunnasta – ”Loistava ääni, monet ongelmat poissa”
Kuva: Getty Images
Williamsin F1-tallin tekninen johtaja Pat Symonds on tohkeissaan tulevien formula-autojen moottorien kehityksen suunnasta.
F1-sarja suunnitteli alun perin siirtymistä täysin uusiin moottoreihin jo ensi vuodeksi osana lajin massiivista uudistuspakettia.
Lopulta voimayksikkömullistusta päädyttiin lykkäämään vielä neljällä vuodella eteenpäin.
Uudistuvat, ympäristöystävällisimmiksi kaavaillut moottorit ovat kuitenkin tulossa joko vuonna 2024 tai viimeistään 2025.
Koneiden tekniikasta ei tiedetä vielä paljoa. Sisäpiiritietojen mukaan laitteisto perustuu kuitenkin kaksitahtimoottoriin. Kyseinen tieto innostaa F1-konkari Symondsia.
– Olen todella innostunut siitä faktasta, että kyseessä on kaksitahtimoottori. Se on paljon tehokkaampi, pakoputkesta tulee loistava ääni ja moni vanhan kaksitahtikoneen ongelmista on poissa, englantilainen hehkutti Motorsport Magazinelle.
– Suoraruiskutus, painetäyttö ja uudet käynnistysjärjestelmät ovat varmistaneet uuden mallin kaksitahtimoottorien olevan todella tehokkaita ja hyvin päästöystävällisiä. Uskon niillä olevan hyvä tulevaisuus, Symonds intoili.
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Katso video: Ott Tänak testasi Toyotan uutta ralliautoa Suomessa
- Valtteri Bottakselta tärkeä viesti nuorille kuskeille: ”Virheistä oppiminen on osa elämää”
- Kiistelty F1-hahmo lähtökuopissa – ”Hänen päivänsä ovat luetut”
- Yle: Luonnonsuojelijoiden vaatimus hylättiin – Toyotan rallitallin jättihanke etenee
- Halpa arkiauto keskellä miljoonakalustoa – Dacia Logan nousi Nürburgringin tähdeksi
- Indy 500:ssa raju onnettomuus – entinen F1-kuski vietiin leikkaukseen
- Mercedes tuo ison päivityksen Kanadaan – Toto Wolffilta selvä viesti
- Max Verstappen kommentoi lopettamista suoraan – ”Olemme kauempana”
- Kova ulostulo! F1-valmistaja latasi suoraa tekstiä V8-koneista
- Porsche-legenda ylisti Max Verstappenia – ”Hän todisti sen varmasti”
- Kalle Rovanperä palaa töihin Suomessa – houkuttelee fanejaan paikan päälle
- MM-rallin kulisseista vuoti iso uutinen: uusi valmistaja tulossa mukaan
- Onko Esapekka Lapin voittoputki vaarassa? Imatralla vastassa uusi haaste
- Marcus Grönholm testasi uutta ralliautoa – antoi samalla mystisen vihjauksen
- MM-ralliin iso muutos: kilpailu typistyy 50 tuntiin
- Drift Mastersissa upea suomalaisonnistuminen: ”Unelmien täyttymys”
- Imatran SM-ralli 2026: Aikataulu, reitti, kuskit, tv
- Kalle Rovanperällä hurja omaisuus: Sisäpiiristä merkittävä paljastus IS:lle
- Valtteri Bottas hirmuvedossa – ajoi ylivoimaiseen voittoon!
- Henri Toivosen kanssa voittanut kartanlukija on kuollut