McLaren on tehnyt muutoksia johtajatasoonsa. Tallin pitkäaikainen työntekijä Andreas Stella saa uuden vastuualueen, kertoo Autosport.

Aiemmin suorituskyvystä vastuussa ollut Stella toimii jatkossa McLarenin kilpailutoimenjohtajana. Stella saa pestin tallin ylemmältä johtohahmolta Andreas Seidliltä, joka piti molempia titteleitä väliaikaisesti hallussaan.

Seidl vastaa jatkossa McLarenin operatiivistä toiminnoista kisaviikonloppuisin. Sen lisäksi hän pitää edelleen hallussaan nykyiset vastuualueensa.

Muutos on osa McLarenin rakenneuudistusta. Talli pyrkii virtaviivaistamaan ja yksinkertaistamaan rakennettaan, jotta se voisi reagoida aiempaa nopeammin F1-maailman käänteisiin. Aiemmin McLaren yritti selvitä haasteista laajalla vastuuspektrillä, mutta sen todettiin vain hidastavan kehitystä ja tiedonvälitystä.

McLarenin johtoporras uudistui jo viime kaudella, kun Seidl hyppäsi mukaan Porschen riveistä. Lisäksi talli pestasi uudeksi tekniseksi johtajakseen James Keyn.

Talli harppasi viime kaudella valmistajien MM-sarjassa neljänneksi. Tulos oli tallin paras sitten kauden 2012.

Stella toimi aiemmin Fernando Alonson kisainsinöörinä McLarenilla ja Ferrarilla. Italialainen oli myös Kimi Räikkösen kisainsinööri 2009.