Tunteellinen paljastus Jari-Matti Latvalasta: Ystävällinen ele sinetöi Toyotan paluun rallimaailmaan

Jari-Matti Latvalan jääminen ulos Toyotan ensi kauden MM-rallitiimistä herkisti japanilaismerkin pääjohtajan Akio Toyodan. Latvala sai suurta suitsutusta osaksen jäähyväiskirjeessä.
Latvala ajoi tallissa sen paluukaudesta 2017 lähtien, napaten Toyotalle kaksi voittoa. Ensimmäinen tuli jo sensaatiomaisesti tallin toisessa kilpailussa Ruotsissa. Ennen sitä Latvala oli ajanut Toyotalla upeasti toiseksi sen paluukilpailussa Monte Carlossa.
[readmore from=”WRC”]
Toyoda muistelee yhdessä vietettyjä hetkiä Latvalan kanssa. Samalla hän paljastaa kohtaamisen juuri Latvalan kanssa vuonna 2014 sinetöineen Toyotan paluun rallin MM-sarjaan.
– Kun vierailin Suomessa ensimmäisen kerran 2014, Toyota ei ollut vielä päättänyt palata takaisin WRC:hen. Olin todella innoissani, koska kyseessä oli ensimmäinen rallimatkani, ja odottelin hotellin aulassa nähdäkseni rallitähdet. Jari-Matti, joka ajoi tuolloin Volkswagenilla, oli yksi ensimmäisistä paikalle saapujista. Kun tervehdin häntä innoissani, hän vastasi minulle kohteliaasti. Kun juttelimme lisää, hän tajusi minun olevan Toyotan henkilöstöä. Hän alkoi innoissaan kertomaan minulle omista Corolla- ja Celica-autoistaan. Silloin tein päätöksen Toyotan paluusta. Meidän täytyi tulla takaisin, kun tuon tason kuljettaja muisteli vanhojen Toyotien kilpailuja. Voidaan sanoa, että ellei Volkswagen-kuljettaja olisi ollut niin ystävällinen, ehkä Toyota ei olisi koskaan palannut, Toyoda sanoo lehdistötiedotteessa.
Kun Toyota palasi takaisin kaudeksi 2017, kertoo Toyoda olleensa iloinen Latvalan liittyessä tallin riveihin.
– Rehellisesti sanoen, en odottanut ensimmäiseltä kaudeltamme paljoakaan, mutta sinä toit meille ensimmäisen podiumin Monte Carlossa ja voiton Ruotsissa. Se oli silkkaa unelmaa. Kun katselen kuvia viime vuoden Suomen MM-rallista, huomaan että ruiskutan shampanjaa ensimmäisenä kohti sinua. Mielestäni se kertoo paljon siitä, miten innoissani olin ollessani ensimmäistä kertaa podiumilla juuri sinun kanssasi.
Voita 1000€ lahjakortti ruokakauppaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin ruokakauppaan!
- Vahvistus: Ferrarille katastrofi – molemmat autot hylättiin
- Ferrari tuomariston eteen Kiinan GP:n jälkeen – tallia uhkaa hylkäys osakilpailusta
- McLarenille kaksoisvoitto Kiinan osakilpailussa – viime viikon katastrofitallille kaksi pistesijaa
- Draamaa Ferrarilla: Lewis Hamilton ei totellut tallimääräyksiä Kiinassa – ”Minä päätän sen”
- Huonon tuurin multihuipentuma – Kalle Rovanperä keskeytti ”kahden markan vikaan” Keniassa
- Voi pahus! Kalle Rovanperällä epäonnen päivä Safari-rallissa
- Lähde: Liam Lawson yhden kilpailun päässä potkuista Red Bullilta – ”Tämä on tulosurheilua”
- Red Bullilla viimeiseksi – näin Liam Lawson kommentoi aika-ajokatastrofiaan
- Lando Norris mokasi jälleen – Oscar Piastrille uran ensimmäinen paalupaikka
- Q2: Alkukauden yllättäjältä jälleen vahvaa suorittamista – Ferrari ja Mercedes suurissa vaikeuksissa
- Draamaa Ferrarilla: Lewis Hamilton ei totellut tallimääräyksiä Kiinassa – ”Minä päätän sen”
- F1-valmistajaa uhkaa hylkäys Kiinan GP:ssä – talli tuomariston tutkintaan uuden säännön rikkomisesta
- McLarenin ylivoiman taustalla erikoinen syy – ”Emme käsitä miten he ovat onnistuneet tässä”
- Lähde: Liam Lawson yhden kilpailun päässä potkuista Red Bullilta – ”Tämä on tulosurheilua”
- Red Bull Kiinan sprintin aika-ajon viimeinen – ”Olen niin pahoillani, mutta en vain pysty siihen”
- Vahvistus: Ferrarille katastrofi – molemmat autot hylättiin
- Ferrari tuomariston eteen Kiinan GP:n jälkeen – tallia uhkaa hylkäys osakilpailusta
- Luvassa F1-kauden ensimmäinen sprinttiviikonloppu – tässä Kiinan GP:n lähetysajat
- Lewis Hamilton huolissaan omasta suorituksestaan sprinttikisassa- ”Joudun opettelemaan samalla”
- Red Bullilla viimeiseksi – näin Liam Lawson kommentoi aika-ajokatastrofiaan