Michael Schumacherin ensimmäinen MM-titteli varmistui rumalla kolarilla, mestaruuden yllä salaperäisyyden verho – huijasiko Schumin talli?
Kuva: Getty Images
Michael Schumacherin uran ensimmäinen formula ykkösten maailmanmestaruus täyttää tänään 25 vuotta. Tittelin varmistamistapa on yksi lajilegendan uraa rumimmin tahraavista hetkistä.
Tapahtumarikas kausi takana
Kausi 1994 tulee jäämään historiankirjaan yhtenä erikoisimmista koko formula ykkösten historiassa. Ayrton Sennan kuolema kauden kolmannessa osakilpailussa Imolassa avasi väylän täysin uudelle hallitsijalle. Kaikki edelliset maailmanmestarit, Nigel Mansellin pistokeikkoja lukuun ottamatta, olivat jo jättäneet kilparadat taakseen. Schumacher oli aloittanut Benettonillaan kauden räväkästi. Hän napsi voitot kauden neljästä ensimmäisestä osakilpailusta, eikä Sennan menehtymisen jälkeen hänelle näyttänyt löytyvän pysäyttäjää. Hullu kausi sai kuitenkin värikästä jatkoa. [readmore from=”historia”] Benettonin kärkeennousun syyksi epäillään yhä tänäkin päivänä vilppikeinoja. Sarjasäännöt olivat muuttuneet radikaalisti, ja lukuisat tekniset apuvälineet oltiin kielletty. Silti Benettonin uskottiin hyödyntävän autoissaan kiellettyä luistonestojärjestelmää, joskaan vedenpitäviä todisteita tästä ei koskaan esitetty. Toisesta huijaamisesta Benetton jäi kuitenkin kauden aikana kiinni. Schumacherin tallikaverin Jos Verstappenin massiivinen varikkopalo Saksan GP:ssä käynnisti tutkinnan, joka paljasti Benettonin muokanneen polttoaineletkuaan sääntöjenvastaiseksi. Tämäkin tapahtui: Mika Häkkinen sai kilpailukiellon! Lisäksi Schumacher joutui kauden edetessä tuomariston hampaisiin omien tekostensa seurauksena. Britannian GP:ssä hän törttöili lämmittelykierroksella, hankkien itselleen mustan lipun. Sitä hän ei kuitenkaan noudattanut, ja pasmansa täysin sekoittanut tuomaristo antoikin hänen jatkaa kilpailua, ennen kuin hylkäys tuli myöhemmin kabineteissa. Tästä toimista Schumille lätkäistiin myös ehdollinen kilpailukielto. Tuo uhkaus astui, harvinaista kyllä, voimaan myöhemmin Belgian GP:n jälkeen, kun kisan voittaneen Schumacherin auton pohjalevyn havaittiin olleen kulunut enemmän kuin säännöt sallivat. Saksalainen menetti voittonsa, joutuen sivuun kahdesta osakilpailusta. Kaiken tämän show’n taustalla Williamsin ykköskuskiksi noussut Damon Hill teki sen mitä piti, napsien voitot Schumacherin pakkoloman aikana. Kun Hill lisäksi voitti upealla tavalla kauden toiseksi viimeisen kilpailun Japanissa, lähdettiin kauden päätösosakilpailuun Australian Adelaideen kutkuttavissa asetelmissa. Schumacher 92, Hill 91. Ensimmäinen ruutulipulla olisi maailmanmestari.Ruma tapa varmistaa maailmanmestaruus
Aika-ajoissa paalupaikan valtasi Mansell, Schumacherin tuhotessa Benettoninsa rajussa ulosajossa. Silti saksalainen nappasi kakkosruudun lähtöpaikan, Hillin asettuessa kolmosruutuun. Kilpailussa kaksikko karkasi omille teilleen, kunnes MM-taisto ratkesi kierroksella 36. Kisaa johtanut Schumacher teki ajovirheen, rysäyttäen Benettoninsa kevyesti seinään. Osuma ei voinut olla vaikuttamatta auton ripustuksiin, mutta auto oli ainakin päällisin puolin ajokuntoinen. Schumacher palasi takaisin radalle, juuri Hillin eteen. MM-kilpailijansa yhtäkkiä edessään hitaasti matelevana nähnyt Hill ei aikaillut. Hän syöksyi seuraavassa, tiukassa oikealle kääntyvässä mutkassa sisäpuolelle. Schumacher ei jättänyt tilaa, pikemminkin hän puristi viimeisetkin sentit pois. Autot osuivat. Benetton nousi kahdelle pyörälle lähes kaatuen. Schumacher rysähti uudelleen seinään, tällä kertaa pysyvästi. Schumacherin matkanteko päättyi siihen. Hillille riittäisi nyt kilpailusta viides sija maailmanmestaruuteen, eikä edes rengasrikko näyttänyt olevan tässä tapauksessa ongelma. Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Robin Räikkönen jälleen voittoon – IS: ”suuria uutisia” pian luvassa?
- Takamoto Katsutan raju ulosajo säikäytti – ”En päässyt heti ulos autosta”
- Kolmas voitto putkeen! Sami Pajari lähestyy MM-kärkeä – katso pistetilanne
- Paraguayn MM-ralli 2026: Lopputulokset
- Italian GP 2026 – F1: Aikataulu, ohjelma, tv, tulokset
- Takamoto Katsuta rajusti ulos MM-rallissa – kilpailu keskeytetty
- Sami Pajari ei horju – johto kasvoi Paraguayssa!
- Sami Pajari tukevassa johdossa – kolmas peräkkäinen voitto häämöttää
- Paraguayn MM-ralli: Sami Pajari jatkaa kärjessä!
- Hurja näky Paraguayssa! Myrsky riehui MM-rallin huoltoparkissa – katso video
- Paraguayn MM-ralli 2026: Lopputulokset
- Janni Hussi vaihtaa maisemaa – uusi työpari on Toyotan superlupaus
- Takamoto Katsuta rajusti ulos MM-rallissa – kilpailu keskeytetty
- Valtteri Bottas reagoi Cadillacin yllätysratkaisuun – ”Todella harmillista”
- F1 saa täysin uuden näyttämön – nyt kaikki on valmista
- MM-rallissa täysi kaaos – kärkikuskit putoavat yksi toisensa jälkeen
- Sami Pajari tukevassa johdossa – kolmas peräkkäinen voitto häämöttää
- Kolmas voitto putkeen! Sami Pajari lähestyy MM-kärkeä – katso pistetilanne
- Rallin MM-sarjaan uusia tulijoita? Peräti kolme autonvalmistajaa kiinnostunut
- MM-rallissa tapahtuu jatkuvasti – Sami Pajari nousi kärkeen!