Nico Rosbergilta tyly väite Valtteri Bottaksen voitosta Japanin F1-kisassa
Kuva: Getty Images
Nico Rosberg väitti tuoreessa Youtube-videossaan Mercedeksen lahjoittaneen Suzukan voiton Valtteri Bottakselle.
Mercedeksen suomalaistähti onnistui nappaamaan vakuuttavan voiton Japanin GP:stä lähes virheettömällä ajoesityksellä.
Vaikka Bottas saikin tunnustusta saavutuksestaan tallitoveriaan Lewis Hamiltonia myöten, eivät kaikki olleet aivan yhtä vakuuttuneita miehen esityksestä.
Entinen Mercedeksen maailmanmestari Rosberg uskoo Bottaksen yltäneen voittoon ainoastaan tallinsa armeliaisuuden vuoksi.
[readmore from=”japanin gp”]
– He saattoivat tehdä kaksi asiaa. He olisivat voineet käskeä Hamiltonia päästämään Bottaksen ohi, mutta se ei tietenkään näytä siltä. Mercedes on maailmanmestari, eikä ole hyväksi heidän imagolleen antaa voittoa oman tallin sisällä lahjana, saksalainen paalutti.
– Tämä oli kaikki, mitä he saattoivat tehdä. He olisivat tehneet tappiota joka tapauksessa. Tämä oli paras vaihtoehto, sillä mestaruus oli jo saapunut.
– He olisivat voineet hävitä tuplavoiton, mutta saivat silti Bottakselle itseluottamusta. Hamilton ei ollut kuitenkaan tähän tyytyväinen kisan jälkeen, se saattoi olla selvää, Rosberg analysoi.
Katso Rosbergin Youtube-video tämän linkin takaa.
LUE MYÖS:
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos