Liekitettyä Jäämiestä! Räikkönen joutui pelottavaan vaaratilanteeseen Kovalaisen kanssa – F1-historian yksi erikoisimmista kausista ratkesi tällä päivämäärällä, palauta dramaattisen kilpailun tapahtumat mieleesi täällä

© Kuva: Getty Images

Kymmenen vuotta sitten Jenson Buttonista tuli formula ykkösten maailmanmestari. Erikoinen kausi sai mestarinsa runsaasti draamaa sisältäneen kilpailun päätteeksi. SuomiF1-sivuston toimittaja Juuso Taipale muistelee ikimuistoista Brasilian GP:tä 2009.

Jenson Button lähti kauden 2009 toiseksi viimeiseen osakilpailuun valtavien paineiden alaisena. Paperilla kaikki näytti hyvältä, mutta todellisuudessa satutarinaan päättyvä titteli oli kaikkea muuta kuin varma.

Brittikuljettaja johti MM-sarjaa turvallisen oloisella marginaalilla. Tallikaveri Rubens Barrichello oli 14 pisteen ja Red Bullin Sebastian Vettel 16 pisteen päässä. Kun voitosta sai tuolloin vain kymmenen MM-pistettä, pystyi Button ajamaan varmistellen. Näin siis teoriassa.

Buttonin ongelmaksi oli muodostunut alkukaudesta ylivoimaisen Brawn GP:n hiipunut suorituskyky. Kauden seitsemästä ensimmäisestä kilpailusta kuusi voittanut britti oli noussut kauden toisella puoliskolla palkintokorokkeelle vain kerran. Barrichello oli onnistunut hieman paremmin, mutta Red Bullin saatua juonen päästä kiinni oli Vettel ollut hurjassa vireessä. Etumatka kutistui huolestuttavaa tahtia.

Hondan massiivisen F1-projektin raunioille perustettu Brawn GP oli hyötynyt alkukaudesta teknisestä ylivertaisuudesta, kun talli oli onnistunut löytämään säännöistä porsaanreiän tupladiffuusoria koskien. Kauden edetessä muut tallit kuroivat etumatkan kiinni, lyöden kapuloita tallin satutarinaan.

Miten BrawnGP syntyi? Lue: Kaikkien aikojen oma maali? Hondan karmea moka – veti johdon F1-projektiltaan, seuraavalla kaudella tuli tuplamestaruus

Suuri piste-ero ei paljoa lohduttanut aika-ajojen jälkeen. Button epäonnistui sateessa täysin, jääden aika-ajojen toiseen osioon. Paalupaikalle rynni kotiyleisön suureksi riemuksi Barrichello, mutta Buttonin onneksi myös Vettel epäonnistui.

Lähtöjärjestys oli mestaruustaiston kannalta herkullinen: Barrichello paalulla, Button ruudussa 14 ja Vettel vasta sijalla 16. Etu Barrichellolla.

Juttu jatkuu kuvan jälkeen.

Jenson Button kompuroi MM-taistossaan viime metreillä. Kuva: Getty Images

Kilpailun avauskierros käynnistyi dramaattisesti. Avausmutkassa McLarenin Heikki Kovalainen spinnas, vieden tallikaverinsa Lewis Hamiltonin lähes mennessään. McLarenit olivat niin ikään aika-ajojen pettymyksiä jäätyään jo avausosioon.

Ferrarin Kimi Räikkönen sai loistavan lähdön nousten uhkaamaan kärkisijoja. Pahaksi onneksi toista Red Bullia ajanut Mark Webber esti suomalaisen ohitusyrityksen, vieden Ferrarin etusiiven mennessään. Räikkönen joutui linkuttamaan lähes koko kierroksen matkalla varikolle.

Polttoainetta valui varikkotielle, jota pitkin maanmies Räikkönen hänen perässään körötteli.

Suomalaisen takana Adrian Sutil ja Jarno Trulli ottivat rajusti yhteen, kaksikon nahistelun päättäessä molempien lisäksi myös Fernando Alonson kilpailun. Espanjalainen oli onnekas, sillä Sutilin Force India liukui vauhdilla nurmikkoa pitkin hänen eteensä. Vain nopeat refleksit pelastivat pahemman osuman.

Turva-auton kerätessä letkan kasaan molemmat suomalaiskuskit kurvasivat varikolle nuolemaan haavojaan. Autoihin lyötiin uudet renkaat ja lisää menovettä, mutta McLarenilla varikkokäynti mokattiin täysin.

Kovalainen päästettiin matkaan bensaletkun ollessa vielä kiinni autossa. Polttoainetta valui varikkotielle, jota pitkin maanmies Räikkönen hänen perässään körötteli.

Ferrarin osuttua bensalätäkköön leimahti se pelottavasti, peittäen hetkeksi Räikkösen auton liekkeihin. Tilanne oli ohi salamannopeasti, mutta visiiriän auki pitänyt Jäämies loukkasi tapauksessa silmiään. Ainesta suurempaan tragediaan oli enemmänkin.

Kilpailu eteni Barrichellon komennossa, kunnes Webber nousi kilpailun kärkeen. Sen jälkeen Rubinhon ”Brasilian kirous” iski jälleen kerran. Miehen vauhti romahti, ja lopullisesti mestaruushaaveet kariutuivat rengasrikkoon.

Kaiken draaman keskellä Button (ja Vettel) tekivät nousua ylöspäin. Vettel tarvitsi voittoa, mutta Buttonin täytyi käyttää järkeä jokaisessa ohitustilanteessa. Pisteille olisi tarvetta, mutta niitä ei kannattaisi heittää missään nimessä hukkaan.

Lopulta, reilun puolentoista tunnin ajon päätteeksi Webber ylitti ruutulipun voittajana. Päivän juhlituin sankari oli kuitenkin viidenneksi ajanut Button, jolle sijoitus riitti maailmanmestaruuden varmistamista. Button, jonka vauhti oli kadonnut kauden edetessä, pystyi sittenkin voittamaan tittelin, vaikka sitten kompuroiden.

Ruutulipun heilahduksen jälkeen Button esitteli TV-katsojille laulutaitojaan. Kaikella kunnioituksella on sanottava, että ajohommat brittikuski hoitaa tyylikkäämmin.

Tekstiselostuksen lisäksi dramaattisen Brasilian GP:n 2009 tapahtumat voi katsoa myös alla olevalta videolta.

Lopulta dramaattinen ja tapahtumarikas kausi 2009 sai ansaitsemansa mestarin, kaudelle sopivasti värikkääseen tyyliin.

Kuva: Getty Images

Juuso Taipale
Twitter: @JuusoTaipale


Lunasta 50€ ilmainen live-veto Huuhkajien EM-avaukseen! 

  1. Avaa tili Betssonille alapuolen napista ja tee talletus.
  2. Lyö vähintään 1€ 1×2-veto Suomelle Liechtensteinia vastaan.
  3. Suomen voittaessa saat 50€ ilmaisen livevedon Suomen ensimmäiseen EM-otteluun!