Formulakuski nousi seisomaan ensimmäistä kertaa hirvittävän onnettomuutensa jälkeen – hirvittävät kivut voi aistia videolta
Formula 2 -luokan onnettomuudessa Belgiassa loukkaantunut Juan Manuel Correa ottaa askeleita toipumisen tiellä.
Correa, joka osui Anthoine Hubertiin kuolettavasti Belgian kilpailussa elokuun lopussa, on edelleen sairaalahoidossa. Mies paljasti aiemmin tässä kuussa palaavansa Pohjois-Amerikkaan lähemmäs perhettään saamaan hoitoa ja jatkamaan kuntoutustaan.
KATSO MYÖS: F1-tähti vieraili vakavasti Formula 2 -kolarissa loukkaantuneen kuljettajan luona
Correa kärsi vakavia vammoja toiseen jalkaansa onnettomuudessa. Hetken aikaa koomaan vaipuneen kuljettajan pelättiin joutuvan kokemaan amputaation, mutta lääkinnällinen hoito onnistui viime hetkillä. Nyt edessä on kuntoutuminen jalan saamisesta takaisin toimintakuntoon.
Correa julkaisi Instagram-tilillään videon, jossa hän nousee ensimmäistä kertaa seisomaan onnettomuuden jälkeen. Vierellään hänellä on koko ajan kaksi hoitajaa, ja tukea hän ottaa apulaitteesta.
Irvistely ja ääntelehtiminen eivät jätä epäselväksi, kuinka kivuliaasta suorituksesta on kyse. Sen mies myös sanoo, kun häneltä kysytään miltä tuntuu.
– Kamalalta, Correa toteaa videolla.
LUE MYÖS:
- Mercedes pysäyttämätön Kanadan sprinttiaika-ajoissa – konkarikuskin matka tyssäsi valliin
- Toyota-tähdeltä yllättävä kommentti Hyundain vauhdista
- Jari-Matti Latvala vaihtoi englanninkielisiin nuotteihin – japanilaiskartturille kova haaste Kreikassa
- F1-harjoituksissa riitti romua – Mercedes pelottavan vahva
- Haas-pomo pillastui kuskinsa potku-huhuista: ”Totaalista hevonpa*kaa”
- F1-sarjassa kriittinen kokous ensi kauden kannalta – kuopataanko muutokset sittenkin?
- Sami Pajari lähetti varoituksen kilpakumppaneille: “Voitto on tulossa”
- Kimi Räikkönen oli lähellä yllätyssiirtoa – F1-pomo muistelee katkeraa pettymystä
- Mika Salo paljasti Uunolle – näin hän joutui puukotuksen uhriksi
- Vaimo vahvisti IS:lle: Mika Saloa puukotettu Thaimaassa
- MM-rallin kulisseista vuoti iso uutinen: uusi valmistaja tulossa mukaan
- Vaimo vahvisti IS:lle: Mika Saloa puukotettu Thaimaassa
- Kiistelty F1-hahmo lähtökuopissa – ”Hänen päivänsä ovat luetut”
- Drift Mastersissa upea suomalaisonnistuminen: ”Unelmien täyttymys”
- Marcus Grönholm testasi uutta ralliautoa – antoi samalla mystisen vihjauksen
- Halpa arkiauto keskellä miljoonakalustoa – Dacia Logan nousi Nürburgringin tähdeksi
- MM-ralliin iso muutos: kilpailu typistyy 50 tuntiin
- Yle: Luonnonsuojelijoiden vaatimus hylättiin – Toyotan rallitallin jättihanke etenee
- Mika Salo paljasti Uunolle – näin hän joutui puukotuksen uhriksi
- Kimi Räikkönen oli lähellä yllätyssiirtoa – F1-pomo muistelee katkeraa pettymystä