Nyt tekee kipeää, rallifanit! Legendaarinen B-ryhmän Lancia Delta S4 rysähti seinään näytösajossa – katso video
Harvat ralliautot herättävät niin paljon tunteita kuin B-ryhmäläinen. Tästä joukosta ylivertainen kaltaistensa joukosta on Lancia Delta S4.
Henri Toivosen voittoihin kiidättänyt, mutta suomalaiselta myös hengen riistänyt auto oli hurjan aikakauden ilmentymä. Autosta irtosi eri arvioiden mukaan jopa yli 500 hevosvoimaa, mutta painoa sillä oli vain 890 kilogrammaa. Jokainen autoista ymmärtävä tajuaa, että kyseessä oli melkoinen raketti.
B-ryhmällä ei ole kilpailtu enää yli 20 vuoteen, mutta autot ovat jättäneet lähtemättömän vaikutuksen ralliväkeen. Näytösajoissa B-ryhmäläiset ovat takuuvarmoja yleisön suosikkeja.
Mikä on nopein: Kimi Räikkösen Alfa Romeo, B-ryhmän Audi vai sittenkin Porschen hybridihirmu? Simulaattorikuski päätti ottaa selvää – katso upea video
Viikonloppuna Goodwoodin vauhtifestivaaleilla niitä oli esillä jälleen iso tukku. Valitettavasti yhden Lancian kohtalona oli päätyä internetin videopalstoille surullisella tavalla.
Kaunis autoyksilö kärsi mittavia vaurioita kuljettajan menetettyä auton hallinnan ja rysäytettyä sillä päin heinäpaaleja. Rallifania tämä näky satuttaa.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Mercedes turvautumassa radikaaliin ratkaisuun – kärkitallille tuplarangaistus Italiassa?
- Uusi rallitiimi tekee tuloaan MM-sarjaan – nyt debyytistä saatiin uutta tietoa
- Isack Hadjar sivuun Italian GP:stä – Red Bull vahvisti kuskinsa Monzaan
- Chilen ralli 2026: Televisiointi, erikoiskokeet, osallistujat ja MM-sarjan pistetilanne
- Sebastien Ogier myöntää olleensa väärässä Sami Pajarin suhteen
- Sebastien Ogier katui sanomisiaan – pyysi anteeksi FIA-pomolta ja Paraguayn presidentiltä
- Robin Räikkönen jälleen voittoon – IS: ”suuria uutisia” pian luvassa?
- Takamoto Katsutan raju ulosajo säikäytti – ”En päässyt heti ulos autosta”
- Kolmas voitto putkeen! Sami Pajari lähestyy MM-kärkeä – katso pistetilanne
- Paraguayn MM-ralli 2026: Lopputulokset
- Paraguayn MM-ralli 2026: Lopputulokset
- Janni Hussi vaihtaa maisemaa – uusi työpari on Toyotan superlupaus
- Takamoto Katsuta rajusti ulos MM-rallissa – kilpailu keskeytetty
- F1 saa täysin uuden näyttämön – nyt kaikki on valmista
- MM-rallissa täysi kaaos – kärkikuskit putoavat yksi toisensa jälkeen
- Kolmas voitto putkeen! Sami Pajari lähestyy MM-kärkeä – katso pistetilanne
- Sami Pajari tukevassa johdossa – kolmas peräkkäinen voitto häämöttää
- Robin Räikkönen jälleen voittoon – IS: ”suuria uutisia” pian luvassa?
- Paraguayn MM-rallin yllättäjälle ikävä takaisku – kärkipaikka vaihtui
- MM-rallissa tapahtuu jatkuvasti – Sami Pajari nousi kärkeen!