Kimi Räikkönen turhautunut Alfa Romeon vauhtiin: ”Minua ei kiinnosta olenko siellä vai viimeinen”
Kuva: Getty Images
Kimi Räikkösen turhautuminen Alfa Romeon vauhtiin näkyy, kun autolla ei ole pystynyt useampaan kisaan taistelemaan pistesijoista.
Viime viikonloppuna Kanadassa kymmenen parhaan joukkoon Räikkösellä ei ollut asiaa. Räikkönen teki kilpailun jälkeen selväksi, että pelkästä sijoituksesta ajaminen ei kiinnosta.
– Kun olemme sijoilla kaksitoista tai kolmetoista, minua ei kiinnosta olenko siellä vai viimeinen. Siitä ei saa yhtään mitään, turhautunut Räikkönen sanoi Motorsport Weekin mukaan.
Räikkösen mukaan auto toimi välillä kohtuullisesti, mutta kilpailukykyiseksi siitä ei ollut.
– Joillain kierroksilla se tuntui vähän paremmalta. Toisilla kierroksilla meiltä puuttui pitoa, joten auto ei ollut kovin johdonmukainen.
Alfa Romeo on tuomassa Euroopan kisoihin päivityspaketin, joten toivoa 39-vuotiaalla Räikkösellä on.
– Toivottavasti saamme jotain uutta kamaa jo seuraavaan kisaan, Räikkönen tuumi.
F1-kausi jatkuu juhannuksena Ranskan GP:llä. Kesäkuun viimeisenä viikonloppuna ajetaan Itävallan GP. F1-sirkus pysyy Euroopaan kiertueellaan aina syyskuun alkuun asti.
LUE MYÖS:
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Tätä ei ihan joka päivä näe! Max Verstappen teki 100 ohitusta 35 minuutissa – katso video
- Sami Pajarin mestaruushaaveille jättimäinen takaisku – päätöskisa peruttiin
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki