Ratavirkailijat vitsailivat törkeällä tavalla Ayrton Sennasta: ”Tämä brasilialainen ei ole enää koskaan lähtöruudukossa”
Kuva: Getty Images
Ayrton Sennan kuolema järkytti vappuna 1994. F1-legendan ulosajon vakavuutta ei heti ymmärretty kaikissa piireissä, ja se poiki todella törkeää käytöstä.
Autosport on julkaissut sivuillaan artikkelisarjan, jossa tuohon surulliseen Imolan kisaviikonloppuun osallistuneet kuljettajat muistelevat synkän vapun tapahtumia. Sennan lisäksi henkensä menetti myös Roland Ratzenberger.
Mitä Ayrton Sennan onnettomuudessa tapahtui? SuomiF1-sivuston toimittaja pureutui mysteeriin, esittäen oman selityksensä ulosajolle
Minardilla kisannut Pierluigi Martini muisteli artikkelissa, kuinka tietämättömiä ja epäkunnioittavia ratavirkailijat olivat Sennan kohtalosta ennen musertavan tiedon varmistumista.
– Kilpailu päättyi osaltani 20 kierrosta ennen maalia minun ajettua ulos. Sain kyydin takaisin varikolle ambulanssilta, ja sen kyydissä kuulin miehistön vitsailleen toisilleen, kuinka ”tämä brasilialainen ei ole enää koskaan lähtöruudukossa”.
Vakavasti loukkaantunutta Sennaa hoidettiin pitkään rata-alueella, ennen kuin hänet kuljetettiin bolognalaiseen sairaalaan. Vielä tässä vaiheessa uutiset brasilialaisen tilasta olivat sekavia ja ristiriitaisia.
– Muistan olleeni täysin raivoissani heille ja heidän kunnioituksenpuutteellen. Huusin heille ja vaadin heitä viemään minut radan lääkintäkeskukseen, jotta saisin itse selvyyden tapahtuneesta. Siellä sain kuulla radan lääkäriltä valitettavan totuuden: että Ayrtonin vammat olivat liian vakavat selviytymistä ajatellen, Martini jatkaa.
Suru-uutinen Sennan kuolemasta julkistettiin vasta kilpailun päättymisen jälkeen.
LUE MYÖS: Vappu, joka muutti formulat pysyvästi: Kohtalo riisti meiltä kaikkien aikojen parhaimman kuljettajan: ”Minun on pakko jatkaa”
Näkökulma: Ayrton Sennan ikoninen asema piilottaa miehen luonteen rumat puolet – nykyajan kuskeista yksi kuin hiilikopio
Roland Ratzenbergerin kuolema – unohdettu sankari – ”Edes menehtyminen ei nostanut esille”
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Hyundai puntaroi vetäytymistä MM-sarjasta – tähtikuski myöntää olevansa huolissaan
- Kimi Antonelli Ferrarin väreihin? Vastaus ei jättänyt paljoa arvailtavaa
- Uusi aluevaltaus: Lando Norris perusti oman formulatallin
- Mercedes turvautumassa radikaaliin ratkaisuun – kärkitallille tuplarangaistus Italiassa?
- Uusi rallitiimi tekee tuloaan MM-sarjaan – nyt debyytistä saatiin uutta tietoa
- Isack Hadjar sivuun Italian GP:stä – Red Bull vahvisti kuskinsa Monzaan
- Chilen ralli 2026: Televisiointi, erikoiskokeet, osallistujat ja MM-sarjan pistetilanne
- Sebastien Ogier myöntää olleensa väärässä Sami Pajarin suhteen
- Sebastien Ogier katui sanomisiaan – pyysi anteeksi FIA-pomolta ja Paraguayn presidentiltä
- Robin Räikkönen jälleen voittoon – IS: ”suuria uutisia” pian luvassa?
- Paraguayn MM-ralli 2026: Lopputulokset
- Janni Hussi vaihtaa maisemaa – uusi työpari on Toyotan superlupaus
- Takamoto Katsuta rajusti ulos MM-rallissa – kilpailu keskeytetty
- MM-rallissa täysi kaaos – kärkikuskit putoavat yksi toisensa jälkeen
- Kolmas voitto putkeen! Sami Pajari lähestyy MM-kärkeä – katso pistetilanne
- Robin Räikkönen jälleen voittoon – IS: ”suuria uutisia” pian luvassa?
- Sami Pajari tukevassa johdossa – kolmas peräkkäinen voitto häämöttää
- Sebastien Ogier myöntää olleensa väärässä Sami Pajarin suhteen
- Paraguayn MM-rallin yllättäjälle ikävä takaisku – kärkipaikka vaihtui
- MM-rallissa tapahtuu jatkuvasti – Sami Pajari nousi kärkeen!