Valtteri Bottaksen voittoon päättynyt Azerbaidzhanin GP sai SuomiF1-sivuston toimituksen erittäin iloiseksi. Suomalaisen väkevä esitys sai ansaittua kunniaa listauksessamme.

Lue aiempien kisojen topit ja flopit täältä.

TOP #1

Juuso Taipale: Valtteri Bottas. Azerbaidzhanin hallitsija, siispä viikonlopun ehdoton ykköstähti. Kauden toinen voitto osoitti Bottaksen olevan immuuni tallikaveri Lewis Hamiltonin luomille paineille. Bottas osoitti startissa, ettei hän ole kaksintaistossa ensimmäinen taipuva Mercedes.

Kisan jälkeen britin elekieli kertoi paljon. Näinkö Bottaksesta on kuoriutumassa Nico Rosbergin veroinen uhka?

Valtteri Bottaksen röyhkeälle tempulle kehuja asiantuntijalta: ”Bottaksen voimakkain viesti, eikä hän sanonut sanaakaan”

Juuso Koivumäki: Kimi Räikkönen. Varikolta pisteille on loistava suoritus, vaikka ehkä Räikköseltä tällaista saattoi odottaakin. Puolen pakan ohi nouseminen ei ole silti itsestäänselvyys. Loistava piste Kimille.

Tuukka Hyttinen: Valtteri Bottas. Upea, ehjä ja vakuuttava voitto. Mainio lähtö ja virheetön avauskierros oli kovan luokan statement. Tänä viikonloppuna nastolalainen ansaitsi kaiken paalusta palkintokorokkeen korkeimpaan sijaan rehellisesti ajamalla, eikä siitä voida ottaa mitään pois. Tätä lisää!

Hienoja sanoja! Bakun F1-kisan voittajalta Valtteri Bottakselta tyylikäs viesti tiimiradiossa tallilleen

Valtteri Bottas hallitsi Azerbaidzhanissa. Kuva: Getty Images

TOP #2

Juuso Taipale: Sergio Perez. Bakun erikoismies teki jälleen upeaa työtä. Sekä aika-ajoissa että kisassa meksikolainen oli ”jälkijoukon paras”, mikä on maksimitulos keskikastin taistossa.

Jotakin Perezistä täytyy kertoa se, että hän loistaa aina hankalilla radoilla. Jos joku kuvittelee hänen olevan edelleen takavuosien kaltainen kolarikalle, on ajatusmaailma syytä päivittää nykyaikaan.

Juuso Koivumäki: Charles Leclerc. Teki hyvää työtä koko kisan ajan ja otti Ferrarille tärkeitä pisteitä. Otti käytännössä ne sijoitukset, jotka olivat otettavissa. Minimoi vahingot aika-ajossa tapahtuneen virheensä jälkeen.

Tuukka Hyttinen: Mercedes. Bottaksen lisäksi on kehuttava myös saksalaisten puhdasta viikonloppua kokonaisuutena. Kummatkin kuskit olivat iskussa ja talli voitti taktiikassa jälleen Ferrarin. Mercedeksellä alkaa olla omalta kannaltaan mukava yliote Ferrariin, joka on taas tuskaillut useammankin ongelman kanssa.

TOP #3

Juuso Taipale: McLaren. Tämä oli tulossa jo kauan, mutta kauden neljännessä kilpailussa se vihdoin onnistui. Molemmat McLarenit ajoivat pisteille, ja sen turvin maineikas brittitalli nousi valmistajien sarjassa neljänneksi. Alkavatko valonsäteet vähitellen suunnata kohti risukasaa?

Juuso Koivumäki: Valtteri Bottas. Paalupaikka ja voitto. Ei pystynyt tällä kertaa aivan yhtä suvereeniin voittoon kuin Australiassa, mutta piti päänsä kylmänä, kun Hamilton antoi painetta. Loistava suoritus.

Tuukka Hyttinen: Kimi Räikkönen. Vakuutan, ettei tätä valintaa tehty sinivalkoiset lasit päässä. Räikkösen nousu pisteille sunnuntaina oli vain yksinkertaisesti sen verran hieno päiväpuhde, että sille on nostettava hattua.

”Jäämies” sai surkeimmat mahdolliset lähtökohdat kisaan aika-ajotuloksensa tultua diskatuksi. Mies ei antanut pettymyksen kuitenkaan haitata, vaan taisteli kelvollisen tuloksen nimiinsä.

Kimi Räikkönen teki hienon nousun, mutta tulos ei tyydyttänyt C Moren haastattelussa: ”Saatiinpa edes jotakin”

Kimi Räikkösen ratkaisevasta aikakierroksesta uutta materiaalia – vihainen suomalainen latasi voimasanoja Lewis Hamiltonin pilattua hänen kierroksensa

McLaren esiintyi väkevästi Bakussa. Kuva: Getty Images

FLOP #1

Juuso Taipale: Ratavirkailijat. Jos raha ei puhuisi formula ykkösten päätöksenteossa, tulisi Bakun paikkaa kisakalenterissa harkita vahvasti uudelleen. Ratavirkailijoiden toiminta oli viikonloppuna anteeksiantamattoman surkeaa.

Kaivonkansia on irronnut katuradoilla ennenkin, joten anteeksiantamattoman virheen voi edes yrittää ymmärtää. Mutta kun tähän heitetään vielä päälle tragikoominen törmäily siltaan ja raivostuttavan hitaat romujensiivoustoimet, ei virkailijoiden toimintaa voi kehua edes hellämielisin ihminen.

Azerbaidzhanin valtio voisi ensi vuonna ostaa osaavaa henkilökuntaa muualta tähän hommaan.

Saako Williams hyvitystä kaivonkanteen tuhoutuneesta F1-autostaan? Esimerkki historiasta povaa jättikorvausta

Juuso Koivumäki: Daniel Ricciardo. Voisi peileihinkin joskus katsoa. Aussikuski otti tilanteesta jälkeenpäin vastuun ja pyysi anteeksi töppäystään. Ansaittu lähtöruuturangaistus ensi kisaan.

Tuukka Hyttinen: Daniel Ricciardo. Kalliisti palkattu tähtikuski tunaroi taas hämmentävällä tavalla. Suorituspaineet ja yliyrittäminen alkavat näkyä velmusta hymystään tunnetun australialaisen niskassa. Kolarointi Daniil Kvjatin kanssa ja sen jälkeinen peruutus venäläisen autoa päin oli niin käsittämätön suoritus, etteivät adjektiivit tahdo sen kuvailuun riittää.

Ricciardon on ryhdistäydyttävä ja nostettava tasoaan.

Törttöilleelle F1-tähdelle rangaistus seuraavaan kisaan – katso video aivopierusta

Daniel Ricciardon esitys oli kuin varjojen mailta. Kuva: Getty Images

FLOP #2

Juuso Taipale: Daniel Ricciardo. Kolmas keskeytys tällä kaudella oli täysin miehen omaa syytä. Nolo moka poiki vielä lähtöruuturangaistuksen seuraavaan kilpailuun, joten ”miten meni noin niin kuin omasta mielestä?”

Juuso Koivumäki: Romain Grosjean. Autokaan ei ollut lähellekään paras mahdollinen, mutta ranskalaisella oli suuria vaikeuksia koko viikonlopun. Aika-ajossa jäi ensimmäiseen osioon ja kisassa vielä hölmö virhe.

Grosjeanin kohdalla Haasin on mietittävä pitkään, että onko miehestä enää jatkamaan tallin kuljettajana.

Tuukka Hyttinen: Williams. Brittitallilla meni jälleen kaikki pieleen, vaikka perjantain kummallinen onnettomuus kaivon kannen kanssa ei heidän oma vikansa ollutkaan.

Williamsin tuska jatkuu – Robert Kubicalle rangaistus tallin töhöilystä

Sunnuntain kisassa George Russell ja Robert Kubica eivät kuitenkaan saaneet taaskaan mitään aikaan. Kubica kolaroi seinään myös aika-ajoissa, eikä Williamsin kisajohtokaan selvinnyt sunnuntaista toheloimatta. Puolalainen lähetettiin varikkosuoralle liian aikaisin ennen kisan alkua. Kyseinen veto tuntuu virheeltä, johon vain kriisijoukkio Williams voisi tällä hetkellä sortua.

FLOP #3

Juuso Taipale: Robert Kubica. Puolalaista ei voi sättiä liikaa tämän viikonlopun vaikeuksista, mutta seinäänajo ja siten arvokkaiden varaosien tuhlaaminen olisi ollut syytä välttää. Kubican paluu takaisin sarjaan oli paperilla kaunis tarina, mutta maailma on osoittanut petollisuutensa. Minä olisin halunnut muistaa miehen BMW Sauber -vuosista, en tästä räpiköinnistä.

Juuso Koivumäki: Kisajärjestäjät. Heidän suoritustaan voisi sanoa tämän viikonlopun aikana kohtuullisen isoksi farssiksi. Kaivonkansiepisodi oli jo iso kolaus, mutta nosturilla kolarointi siihen päälle kruunasi kaiken. Lisäksi autojen siirtäminen radalta kesti luvattoman kauan.

Tuukka Hyttinen: Red Bull. Energiajuomayhtiön talli toivoi haastavansa Mercedestä maailmanmestaruudesta heti alkukaudesta lähtien, mutta Bakussa meno ei näyttänyt lähellekään siltä.

Ärhäkästi ajaneen Max Verstappenin vauhti ei riittänyt kärjen haastoon ja äkillinen tekniikkavika hyydytti Pierre Gaslyn auton kisan loppuvaiheilla. Mitä jäi käteen? Eipä paljoakaan.

Bakun ratavirkailijat on syytä laittaa vaihtoon. Kuva: Getty Images