F1-asiantuntijat eivät vakuuttuneita Schumacherin lahjoista – ”Hänellä on vielä pitkä matka”
Hollantilaiset F1-asiantuntijat Jan Lammers ja Olav Mol eivät ole vielä aivan myytyjä Mick Schumacherin osalta.
F2-sarjassa kilpaileva Michael Schumacherin poika on ottanut ensi kertaa tuntumaa Ferrarin ja Alfa Romeon F1-autoihin Bahrainin testeissä tällä viikolla.
Vaikka saksalaisnuorukaisen ajotaidot ovatkin saaneet monet innostumaan hänen potentiaalistaan, eivät kaikki ole vielä täysin Schumacherin pauloissa.
Entisen F1-kuskin Lammersin ja formulakonkari Molin mielestä nuori formulalupaus ei ole toistaiseksi esitellyt mitään aivan ennennäkemätöntä lahjakkuutta radoilla.
[readmore from=”schumacher mick”]
– En ole vielä ajatellut, että ”vau”. Näen nuoren miehen, jolla on yhä pitkä matka kuljettavanaan, Mol latasi Algemeen Dagblad -lehdelle.
– Ferrari ei tosin ottaisi häntä pelkästään sukunimen vuoksi, vaikka siitä epäilemättä apua onkin. Nimi ei tätä yksinään toisi. Toistaiseksi olen kokenut hänen olleen keskiverto kuski jokaisessa aiemmassa luokassa. Hän voi todistaa näkökannan vääräksi, F1-veteraani lisäsi.
– On joitain, jotka tekevät välittömän vaikutuksen ja niitä, joilla kestää hieman pitempään. Hän tarvitsee hieman enemmän aikaa kuin Max Verstappen, joka on ollut kruunaamaton maailmanmestari ajotaitojensa osalta, Lammers arvioi.
Lähde: Algemeen Dagblad
- Brasilian yli kahden tunnin aika-ajo päättyi tulisesti – George Russell menetti malttinsa täysin
- Brasiliassa karmeat olosuhteet – F1:n aika-ajot keskeytettiin punaisilla lipuilla
- Brasilian GP:ssä hurja määrä rangaistuksia – yllättäjätalli säväytti viimeisessä harjoituksessa
- F1-legenda lyttää Valtteri Bottaksen korvaajaehdokkaan
- Lähde: Lewis Hamiltonille rangaistus Brasilian viikonloppuun
- Brasilian yli kahden tunnin aika-ajo päättyi tulisesti – George Russell menetti malttinsa täysin
- F1-legenda lyttää Valtteri Bottaksen korvaajaehdokkaan
- Lewis Hamilton paljastaa: Tästä syystä mestarin taso on heikentynyt
- Charles Leclerc kommentoi välejään Lewis Hamiltoniin
- Lähde: Lewis Hamiltonille rangaistus Brasilian viikonloppuun