Konkarilta rohkea arvio: kahdesti F1-sarjasta potkut saaneen venäläisen paluu Red Bullille mahdollinen
Kuva: Getty Images
Entinen Le Mans – ja Indycar-kuski Mihail Aljošin uskoo Toro Rosson venäläispilotin Daniil Kvjatin voivan saada aikanaan vielä uuden ylennyksen Red Bullin F1-talliin.
Red Bullin vanhan kuskilupauksen formulaura näytti jo pahasti tulleen päätökseensä vuonna 2017, kun miehelle annettiin heikkojen esitysten vuoksi Toro Rossolta.
Kyseessä oli jo toinen kerta, kun venäläinen oli joutunut jättämään F1-sarjan vastoin tahtoaan. Nyt Kvjat ajaa kuitenkin jälleen Toro Rosson tallissa ja kaikki on taas mahdollista.
Maanmiehensä otteita radalla seurannut Aljošin piti Kvjatin suoritusta Australian GP:ssä hyvänä esimerkkinä nuorukaisen kasvusta kuljettajana.
[readmore from=”toro rosso”]
– Oli erittäin hyvä nähdä Kvjatin esittelevän luonnettaan siellä, eikä hän antanut Pierre Gaslyn tulla ohitseen Melbournessa, Aljošin arvioi venäläiselle Sportbox-julkaisulle.
– On vaikea sanoa, miksi Gasly ajoi niin eleettömästi, mutta jos Kvjat onnistuu jatkamaan samassa hengessä, meillä kaikilla on toivoa siitä, että Daniil voisi siirtyä vahvempaan talliin, konkarikuski haaveili.
Toistuvasti F1-tallista potkut saanut Toro Rosso -pilotti avasi henkisiä paineitaan
Aljošin kuitenkin tiedostaa, että kautta on vielä paljon edessä. Näyttöjä on annettava jatkuvasti, jos ylennyksestä aikoo unelmoida.
– Ymmärrän, että tällaiset ajatukset voivat olla ennenaikaisia, mutta meille [venäläisille] tämä tilanne on tietenkin positiivinen.
Lähde: Sportbox
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- Drift Mastersissa upea suomalaisonnistuminen: ”Unelmien täyttymys”
- Janni Hussi kertoo, miksi Sami Pajarin vahva kausi tuntuu erityiseltä
- Karmivan näköinen kolari MotoGP:ssä – tähtikuljettaja sairaalaan
- Seiska: Janni Hussilta paljastus – Jari-Matti Latvala mukana
- Marcus Grönholm testasi uutta ralliautoa – antoi samalla mystisen vihjauksen
- MM-ralliin iso muutos: kilpailu typistyy 50 tuntiin
- Ralliautoille kaavaillaan historiallista hyppyä – toteutuuko hurja suunnitelma Viron MM-rallissa?
- Imatran SM-ralli 2026: Aikataulu, reitti, kuskit, tv
- F1-sirkus saapuu Montrealiin – stripparit uhkaavat pysäyttää bisneksen
- Max Verstappen saattaa seurata Kimi Räikkösen jälkiä – ”Tuli takaisin ja alkoi jälleen voittaa”
- Kalle Rovanperä palaa töihin Suomessa – houkuttelee fanejaan paikan päälle
- Yle: Henri Haapamäki yllättyi – tähän ei uskonut kukaan vielä alkukaudesta
- Ex-tallikaveri korvaa Valtteri Bottaksen Cadillacin ratissa
- Voittoa juhlinut Janni Hussi teki rankan paljastuksen Rallit.fi:lle
- Onko Esapekka Lapin voittoputki vaarassa? Imatralla vastassa uusi haaste
- Käsittämätön sekoilu MM-rallissa – sopimus purettiin heti
- MM-ralliin iso muutos: kilpailu typistyy 50 tuntiin
- Marcus Grönholm testasi uutta ralliautoa – antoi samalla mystisen vihjauksen
- Imatran SM-ralli 2026: Aikataulu, reitti, kuskit, tv
- F1-talli virittelee jättidiiliä – maailmankuulu luksusbrändi mukana neuvotteluissa