F1-kuski innostui formuloiden sääntöuudistuksista haastettuaan Valtteri Bottasta – ”Ällistyttävää”
Kuva: Getty Images
Racing Pointin tallin F1-kuski Sergio Perez hehkuttaa yllättyneensä positiivisesti formuloiden aerodynaamisten muutosten vaikutuksista.
F1-sarja laittoi aerodynamiikkaäsääntöjään uusiksi täksi vuodeksi. Muutokset näkyvät erityisesti etusiivissä, jotka tuottavat aiempaa vähemmän downforcea eli pitovoimaa.
Uusia osia päästiin testaamaan ensi kertaa tositoimissa Barcelonan testeissä. Vaikka sääntöjä haukuttiinkin F1-tallien keskuudessa rajusti ennakkoon, olivat monet tyytyväisiä tuoreisiin siipiin.
Racing Pointin Perez innostui uudistuksista päästyään seuraamaan Mercedeksen suomalaistähteä Valtteri Bottasta hetken aikaa Katalonian radalla.
[readmore from=”aerodynamiikka”]
Tähtikuskin haastaminen onnistui yllättäen paljon aiempaa paremmin, sillä vastuksen lähelle pääsi helpommin.
– Tein sitä [seuraamista] hieman Bottaksen kanssa. Downforcea menettää selvästi vähemmän, meksikolainen kehui Motorsportille.
– Sanoisin siis toistaiseksi, että F1 on tehnyt ällistyttävää työtä tällä hetkellä sääntöjen kanssa. Näemme Melbournessa, millaista on ajaa muiden autojen keskellä samanlaista vauhtia, mutta toivon todella shown olevan paljon parempi, Perez intoili.
Formulakuljettaja latasi varoituksen upouuden F1-tallin voimasta – ”Kaikkien tulisi olla huolissaan”
Lähde: Motorsport
LUE MYÖS:
🎁 Huipputarjous jatkuu: 10 euron kierrätysvapaa megakierros Reactoonz-peliin – vain 1 eurolla!
- Peli: Reactoonz
- Vain uusille asiakkaille!
- Ismo Leikola ajoi ensimmäisen MM-rallinsa – ”Tämä ei jää tähän”
- Uuden MM-rallin reittejä testattiin jo – Elfyn Evans: ”Paikoin jopa liian nopea”
- SM-ralli Kitee 2026: Aikataulu, reitti, osallistujat ja televisiointi
- Suomen MM-ralli keräsi jälleen valtavan yleisön
- Saksan Drift Masters 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- Rico Salmela nousi kohisten – suomalaislupaukselle vahva tulos Silverstonessa
- FIA suunnittelee isoa muutosta F1-autoihin
- Hurja siirtohuhu F1:ssä – Sergio Perez pois Cadillacilta?
- Valtteri Bottakselta suora viesti epäilijöille: ”Parhaat vuoteni ovat vielä edessä”
- Max Verstappen jakoi kovaa ylistystä F1:n nuorelle tähdelle
- FIA suunnittelee isoa muutosta F1-autoihin
- Saksan Drift Masters 2026: Aikataulu, suomalaiskuskit ja livelähetykset
- Jari-Matti Latvala nostaa turvallisuuden pöydälle: ”Miksi rallin MM-sarjan pitäisi kilpailla siellä?”
- Hurja siirtohuhu F1:ssä – Sergio Perez pois Cadillacilta?
- Sebastien Ogierin kartanlukija kertoo pysäyttävistä hetkistä: ”Nostin katseeni ja näin suuret puut edessämme”
- Valtteri Bottas nappasi paikan MM-kisoihin
- Valtteri Bottas kertoi karun syyn keskeytyksilleen – ”Kaikki alkaa palaa”
- Valtteri Bottakselta suora viesti epäilijöille: ”Parhaat vuoteni ovat vielä edessä”
- Mika Häkkinen otti kantaa Max Verstappenin siirtohuhuihin
- Rallin MM-taistelu voi saada ison käänteen – kauden päätöskisa vaakalaudalla