F1-sarjan sponsoroinnissa raju muutos kymmenessä vuodessa – luvut suorastaan romahtaneet

F1-sarja on edelleen yksi maailman suurimmista urheilusarjoista. Takavuosien loistosta on silti tultu alaspäin monessakin asiassa.
Sarjan televisiokatsojien määrä on pudonnut vuosi vuodelta. Maksumuurien taakse karkaamisen lisäksi suuri yleisö on myös menettänyt yleisesti kiinnostustaan lajia ja koko moottoriurheilua kohtaan. Vuonna 2008 sarjaa katsoi arvion mukaan 600 miljoonaa ihmistä, 2017 reilut 350 miljoonaa.
Laskeneet lukemat korreloivat myös rahoituspuolelle. Sponsorit eivät koe F1-luokan antavan enää tarpeeksi suurta näkyvyyttä mittaviin panostuksiin nähden. Tästä syystä sponsoroinnin kokonaissumma ja määrät ovat laskeneet niin ikään kymmenessä vuodessa.
LIITY MOOTTORIURHEILUN OLOHUONEESEEN!
Sine Qua Non -konsulttiyhtiön mukaan kauden 2008 lukemista sponsorointi on vähentynyt F1-sarjassa kymmenessä vuodessa hurjat 25 prosenttia eli yhden neljänneksen. Rush Sportsin arvioiden mukaan sponsoritulot tuovat talleille nykyään 25-40 prosenttia kaikesta liikevaihdosta.
F1-sarjassa puhkeamassa uusi kriisi – nyt kapinaan ovat ryhtymässä kisaradat
TUOHIRULLASTA KIERRÄTYSVAPAITA ILMAISKIERROKSIA TAI JOPA 5000€
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Tuohet tilille minuutissa
- Suomalaisen mutkaton nettikasino
- FIA-pomolta paljastus – F1-sarjassa kyhätään isoa moottorimuutosta: ”Emme tarvitse sähköä”
- Analyysi: Oscar Piastri ei ansainnut rangaistustaan
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Huimaa draamaa Britannian GP:ssä – 15-vuotta odottanut F1-suosikki ajoi Sauberilla palkintokorokkeelle
- ”Olen sanaton” – Max Verstappenilta uskomaton suoritus Britannian aika-ajoissa
- Harjoituksissa tötöilleelle F1-tulokkaalle jättirangaistus
- Valtteri Bottas neuvottelee kahden F1-tallin kanssa – suomalainen paljasti formula-unelman takarajan
- F1-tulokkaalta nolo moka britannian harjoituksissa – ”Ei varikko ole mikään nakkikioski”
- Valtteri Bottas vahvisti Alpine-neuvottelut – suomalaiselta päivitys tilanteesta
- Kestääkö Lando Norris kotiyleisön paineet? Tässä Britannian GP:n lähetysajat
- Lähde: Max Verstappen vaihtaa tallia – hyväksynyt Toto Wolffin tarjouksen
- Max Verstappen luovuttaa mestaruustaistossa – ”Ihan sama”
- Ajaako Valtteri Bottas Cadillacilla? Näin tallipäällikkö kommentoi kuumaa huhua