Sebastian Vettel uskoo Ferrarin mestaruushaastoon – yksi asia mietityttää kauden alla: ”Olemme pimennossa”
Kuva: Getty Images
F1-tähti Sebastian Vettel uskoo Ferrarin mahdollisuuksiin riistää mestaruus Mercedeksen nenän edestä tänä vuonna.
Maranellossa on tehty liuta suuria uudistuksia uuden formulakauden alla. Pitkäaikainen tallipomo Maurizio Arrivabene sai lähteä. Tilalle ylennettiin tekniikkajehu Mattia Binotto.
Kuskiosaston muutoksista on kuultu tähän mennessä epäilemättä jo ympäri maailmaa.
Huippulupaus Charles Leclerc syrjäytti fanien suosikin Kimi Räikkösen, joka siirtyi monacolaisnuorukaisen tilalle Sauberin talliin.
Vaikka mestaruustaiston sulaminen käsiin tuntuikin vielä vasta äärimmäisen kitkerältä, on Vettel nyt täynnä uutta uskoa joukkoihinsa.
– Meillä on ainekset menestykseen. Nyt se on taas meistä kiinni, että hoidamme homman kotiin. Edessämme on suuri haaste. On selvää, mitä haluamme saavuttaa, saksalainen linjasi Racefansille.
Lupaavista lähtökohdista huolimatta Vetteliä askarruttaa kuitenkin jokaisen talvitauon jännittävin muuttuja – vastustajien autojen kehitys.
– Tähän aikaan vuodesta on vaikea sanoa mitään. Olemme kaikki vielä pimennossa. Odotamme autojen tuloa ja sitten saamme vasta tuntumaa. [Tilanne] nähdään ensimmäisessä kilpailussa, Vettel sanoi.
Lähde: Racefans
LUE MYÖS:
- Mercedes tyrmäsi McLarenin aika-ajoissa – Valtteri Bottakselle karu nöyryytys
- 18-vuotias suomalainen näyttävään voittoon Italian F4:ssä – F1-unelma elää vahvana
- Mercedekset ottivat rajusti yhteen Kanadan sprintissä ja tunteet kuohahtivat: ”Tuosta pitäisi tulla rangaistus”
- Valtteri Bottaksella epäonnea – Cadillac yllätti silti
- Max Verstappen katkaisi siivet lopettamishuhuilta: ”Jos mitään hullua ei tapahdu”
- Hurja putki päätökseen – Esapekka Lappi ajoi ulos
- Mercedes pysäyttämätön Kanadan sprinttiaika-ajoissa – konkarikuskin matka tyssäsi valliin
- Toyota-tähdeltä yllättävä kommentti Hyundain vauhdista
- Jari-Matti Latvala vaihtoi englanninkielisiin nuotteihin – japanilaiskartturille kova haaste Kreikassa
- F1-harjoituksissa riitti romua – Mercedes pelottavan vahva
- MM-rallin kulisseista vuoti iso uutinen: uusi valmistaja tulossa mukaan
- Vaimo vahvisti IS:lle: Mika Saloa puukotettu Thaimaassa
- Kiistelty F1-hahmo lähtökuopissa – ”Hänen päivänsä ovat luetut”
- Drift Mastersissa upea suomalaisonnistuminen: ”Unelmien täyttymys”
- Halpa arkiauto keskellä miljoonakalustoa – Dacia Logan nousi Nürburgringin tähdeksi
- Yle: Luonnonsuojelijoiden vaatimus hylättiin – Toyotan rallitallin jättihanke etenee
- Kimi Räikkönen oli lähellä yllätyssiirtoa – F1-pomo muistelee katkeraa pettymystä
- Mika Salo paljasti Uunolle – näin hän joutui puukotuksen uhriksi
- Valtteri Bottas hirmuvedossa – ajoi ylivoimaiseen voittoon!
- Formulasirkus matkaa Pohjois-Amerikkaan – tässä Kanadan GP:n lähetysajat