McLarenin toimitusjohtaja Zak Brown ei usko tallinsa päätyvän metsään uuden kuskikokoonpanonsa kanssa, vaikka suuntaa ei olekaan enää näyttämässä konkarikuljettaja Fernando Alonso.

Perinteikäs brittitalli teki varsin merkittävän nuorennusleikkauksen kokoonpanoonsa ensi kaudeksi.

F1-uransa jättävän Alonson tilalle palkattiin jopa kaksi uutta pilottia, Carlos Sainz Jr. ja Lando Norris.

Nuoresta kuskikaksikosta Sainzilla on enemmän kokemusta. Kumpikaan heistä ei ole silti varsinaisesti mikään formulaveteraani.

Vaikka uudistunut talli on vailla Alonson tuomaa varmuutta, on tallijehu Brown luottavaisin mielin.

– Carlosilla on paljon kokemusta ja on hyvä, että hän on ollut jo useammassa tallissa. Lando on taas todistanut olevansa äärimmäisen nopea, McLaren-johtaja kehui Motorsportin haastattelussa.

– Sen suhteen, kuinka suorituskykyinen ja nopea automme lopulta on uskon näiden kuskien ottavan kaiken autosta irti. He voivat kertoa meille asian laidan, Brown toivoi.

– Landolla ei ole Fernandon kokemusta eikä hän voi antaa samanlaista palautetta. Hänellä kestää vielä aikaa kehittyä. Carlokselle tämä on kuitenkin jo viides vuosi lajissa, joten olemme varmoin tunnelmin kuskeistamme, tallipamppu vakuutti.

 

Lähde: Motorsport