Racing Pointin tallin kuljettaja Sergio Perez uskoo välivuoden F1-kisoista olevan haitaksi entisen tallitoverinsa Esteban Oconin urakehitykselle.

Vaikka Mercedeksen junioriohjelman kasvattia Oconia onkin pidetty yhtenä F1-varikon potentiaalisimmista nousevista kyvyistä, jäi mies vaille kisapilotin työpaikkaa täksi vuodeksi.

Ranskalainen potkittiin ulos Force Indiasta Racing Pointiksi muuttuneesta tallista kanadalaiskuski Lance Strollin alta. Strollin isä Lawrence Stroll johti sijoittajaryhmää, joka osti tallin ulos rahavaikeuksista.

22-vuotiasta kuljettajalupausta ei huolittu McLarenille eikä Red Bullille Mercedes-kytköstensä vuoksi.

Ocon sai kasvattajatalliltaan testikuskin paikan ensi kaudeksi. Vielä ei ole tiedossa, aikooko ranskalainen kisata jossain muussakin sarjassa simulaattoritöidensä lisäksi.

Force Indialla Oconin rinnalla ajanut Perez on pahoillaan entisen kollegansa puolesta.

Kuninkuusluokan säännöt ja tekniikka kehittyvät niin nopeasti, ettei sarja ole välttämättä enää entisellään Oconin palatessa mahdollisesti joskus taas kuvioihin.

– Se [välivuosi] voi ehdottomasti satuttaa enemmän kuin hyödyttää häntä. Formula 1 kehittyy niin paljon vuosi vuodelta. Koskaan ei tiedä, mitä tulevaisuus tuo tullessaan, meksikolainen arvioi Motorsportille.

– Välivuosi voi muuttaa kuitenkin hänen tilannettaan todella paljon. Ehkä hän tulee joskus takaisin Mercedekselle, mutta sitä ei voi tietää. Se on siis riskialtis liike, Perez valitteli.

Lähde: Motorsport