Mercedes paljasti, miksei uskaltanut matkia Ferrarin rohkeaa tempausta – ”Heidän ainoa tapansa pysyä MM-kamppailussa”
Kuva: Getty Images
Mercedeksen tallipäällikkö Toto Wolff myönsi Ferrarin uhkarohkean aika-ajojen rengasvalinnan tuntuneen saksalaistallille liian suurelta riskiltä matkittavaksi.
Vaikka kuljettajien mestaruustaisto on jo hävitty hallitsevalle tittelinhaltijalle Lewis Hamiltonille, haastaa Ferrari vielä Mercedestä valmistajien MM-kruunusta.
Maranellolaiset kaipaavat kaikkia mahdollisia etulyönnin asemia mitä tarjolla on.
Lauantaina Brasilian aika-ajoissa Ferrari osuikin nappiin uhkapelillään vaihdettuaan Kimi Räikköselle ja Sebastian Vettelille pehmeät renkaat, vaikka tulossa oli sadetta.
Veto oli yllättävän ovela, sillä Ferrari säästi sen myötä kestävämmät renkaat sunnuntain GP-kisaa varten.
Mercedeksen johtomies Wolff myönsi, ettei heidän leirissään riittänyt rohkeutta seurata kärkivastustensa esimerkkiä.
– Emme ottaneet tuota riskiä, sillä pidimme sitä kohtuuttoman suurena. Ymmärrämme kuitenkin Ferrarin on tehtävä nykyisessä tilanteessaan asioita eri tavalla ja otettava riskejä pysyäkseen MM-kamppailussa mukana. Näin he tekivät ja se maksoi itsensä takaisin, F1-konkari pohdiskeli GP Blogin mukaan.
Lähde: GP Blog
C Moren suoratoistopalvelu tarjoaa uusille asiakkaille mahdollisuuden seurata Brasilian F1-viikonloppua maksutta perjantaista sunnuntaihin. Lue lisää täältä.
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Jyväskylän MM-ralliin hurjia uudistuksia – legendaarisin pätkä jätettiin sivuun
- Toto Wolff kimpaantui vilppiväitteistä – tulinen viesti kilpailijoille
- F1-maailmanmestari Jenson Button siirtyy Aston Martinin riveihin uudessa roolissa
- Ralf Schumacher Ferrarin protestipuheista: ”Heidän pitäisi pitää suunsa kiinni”
- Uusi tieto Kalle Rovanperästä – häipyi vaivihkaa Uudesta-Seelannista
- Tunturirallin tulokset: Elfyn Evans piti kovinta vauhtia – Esapekka Lappi ajoi voittoon
- Entinen Haas-pomo Günther Steiner houkutteli F1-kuljettajan MotoGP-projektiin
- Valtteri Bottas summasi avaustestit – Cadillac kohtasi karut realiteetit
- Harmin paikka – Kalle Rovanperän viikonloppu totaalisesti pilalle
- Barcelonan testit päätökseen – Lewis Hamilton viikon nopein, Valtteri Bottas keräsi arvokkaita kilometrejä
- Tunturirallin tulokset: Elfyn Evans piti kovinta vauhtia – Esapekka Lappi ajoi voittoon
- F1-testit Barcelonassa – ennakkosuosikki kärjessä, Williamsin tilanne herättää ikäviä muistoja
- Barcelonan testit päätökseen – Lewis Hamilton viikon nopein, Valtteri Bottas keräsi arvokkaita kilometrejä
- Valtteri Bottas summasi avaustestit – Cadillac kohtasi karut realiteetit
- Toni Vilander nostaa yhden kuljettajan ylitse muiden – “sopeutuvin uuteen F1-aikakauteen”