McLarenin aiemmat riidat kummittelevat Fernando Alonsoa uudessa sarjassa – joutumassa ajamaan eri moottorilla
Amerikkalaistoimittaja Marshal Pruett raportoi tuoreessa podcast-jaksossaan McLarenin riitojen Hondan kanssa pakottavan Fernando Alonson ajamaan Chevroletin moottorilla ensi vuonna Indycar-sarjassa, mikäli konkarikuski ajaisi ensi vuonna sarjassa brittitallin riveissä.
F1-uraansa lopetteleva espanjalaistähti havittelee vakituista siirtoa Indycar-sarjaan ensi kaudeksi. Vielä on epäselvää, minkä tallin nimissä kyseinen uraliike tapahtuisi.
Viime vuonna konkaripilotti ajoi Indianapolis 500 -kisan McLaren-Honda Andretti -tallin palkkalistoilla. Alonso ajaa näillä näkymin saman kilpailun brittitallin kanssa ensi vuonnakin.
Espanajlainen joutuisi kuitenkin sisäpiiritietojen mukaan sijaiskärsijäksi McLarenin ja japanilaisvalmistajan välirikosta, jos hän päätyisi täyspäiväisesti mukaan amerikkalaiseen avorenkaisten sarjaan.
Jenkkitoimittaja Pruett väitti Honda ja McLarenin välien tulehtuneen viime aikoina niin pahasti, ettei Alonso voisi välttämättä ajaa japanilaisten moottoreilla ollenkaan.
Alonso testasi vasta Indycar-autoa Alabamassa. Monet epäilivät kyseessä olleen McLaren-Andrettin auto, mutta kilpuri oli täysin vailla bränditeippauksia ja tunnusmaalauksia.
Voit kuunnella Pruettin podcastin tästä linkistä.
- Valtteri Bottas ei kisaa Brasilian osakilpailussa – syynä erikoinen ongelma
- Brasilian yli kahden tunnin aika-ajo päättyi tulisesti – George Russell menetti malttinsa täysin
- Brasiliassa karmeat olosuhteet – F1:n aika-ajot keskeytettiin punaisilla lipuilla
- Brasilian GP:ssä hurja määrä rangaistuksia – yllättäjätalli säväytti viimeisessä harjoituksessa
- F1-legenda lyttää Valtteri Bottaksen korvaajaehdokkaan
- Brasilian yli kahden tunnin aika-ajo päättyi tulisesti – George Russell menetti malttinsa täysin
- F1-legenda lyttää Valtteri Bottaksen korvaajaehdokkaan
- Lewis Hamilton paljastaa: Tästä syystä mestarin taso on heikentynyt
- Charles Leclerc kommentoi välejään Lewis Hamiltoniin
- Lähde: Lewis Hamiltonille rangaistus Brasilian viikonloppuun