Iskussa oleva Red Bull -juniori saa uuden näytönpaikan formulasarjassa
Kuva: Red Bull Content Pool
Macaon GP:n voittanut Dan Ticktum kilpailee Formula 2 -sarjan päätösosakilpailussa Abu Dhabissa tulevana viikonloppuna.
Red Bullin juniorikuski tekee sarjadebyyttinsä Arden-tallin riveissä. Macaon voittonsa lisäksi Ticktum on hankkinut kannuksiaan tällä kaudella Euroopan F3 -sarjassa, jossa hän sijoittui yhteispisteissä toiseksi Mick Schumacherin jälkeen.
Uusi nimi F1-tallin kuljettajasoppaan – vaatii melkoista säätöä ja urakointia talvitauolla
Abu Dhabissa F2-luokassa kilpailee myös Niko Kari, joka kuului Red Bullin junioriohjelmaan ennen Ticktumia. GP3:ssa kisaa puolestaan Simo Laaksonen.
Ticktum ja Kari kilpailivat vastakkain myös viime vuonna, jolloin Ticktum kävi vierailemassa sarjan viimeisissä kilpailuviikonlopuissa. Kaksikko otti radalla yhteen Jerezissä, jolloin Ticktum keskeytti ja kolmanneksi ajanut Kari koki hylkäyksen.
LUE MYÖS:
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Tätä ei ihan joka päivä näe! Max Verstappen teki 100 ohitusta 35 minuutissa – katso video
- Sami Pajarin mestaruushaaveille jättimäinen takaisku – päätöskisa peruttiin
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Tuukka Taposen tulevaisuudesta ikävä paljastus – ”Ollaan huonossa tilanteessa”
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Red Bullilta takaraja Isack Hadjarille – Liam Lawson odottaa ratkaisua
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki