FIA ei hyväksynyt Haasin tallin valitusta ranskalaiskuski Romain Grosjeanin diskauksesta Monzan GP:ssä. Kattojärjestön langettama tuomio pysyy voimassa.

Kuudenneksi Italian osakilpailussa ajanut Grosjean diskattiin kisan jälkeen FIA:n havaittua, ettei hänen autonsa pohjalevy ollut teknisten sääntöjen mukainen.

Haas tyrmistyi tuomiosta, sillä kuudennen sijan tuoma pistepotti oli tuskallisen kuivan alkukauden ajaneelle Grosjeanille harvinainen nappisuoritus. Amerikkalaiset valittivat tuomiosta ensitilassa.

Valituksen käsitteli FIA:n kansainvälinen valituslautakunta, joka ei kuitenkaan muuttanut alkuperäistä rangaistusta.

– Toistaiseksi vain operatiivinen osa päätöksestä on annettu osapuolille. Päätös julkaistaan kokonaisuudessaan myöhemmin perustelujen kera, FIA tiedotti.

Tuomio oli erityisen kirpeä isku Haasille sen toisen kuljettajan Kevin Magnussenin jouduttua hylätyksi Yhdysvaltain osakilpailusta polttoainekuorman rajan ylittämisen vuoksi.

Haasin tallipäällikkö Günther Steiner myönsi pettyneensä pahasti lajiliiton ratkaisuun.

– Olemme tietenkin pettyneitä, ettemme voittaneet valitustamme. Siirrymme nyt vain eteenpäin ja keskitymme vuoden kahteen viimeisen kisaan. Jatkamme taistelua radalla ansaitaksemme lisää pisteitä ja päättääksemme historiamme vahvimman kauden F1:ssä, tallijehu julisti Racefansin haastattelussa.

 

Lähde: Racefans