Rallikonkari otti kantaa uuteen naisten kilpasarjaan – antoi risuja hankkeelle yhdestä syystä
Kuva: Getty Images
Vaikka rallivoittaja ja FIA:n naisten moottoriurheilun komission johtaja Michele Mouton ymmärtääkin uuden naisten kilpasarjan W Seriesin tavoitteen, toivoisi hän naisten kisaavan miesten rinnalla todistaakseen kykynsä.
Uutisoimme aiemmin uunituoreesta ”W Series” -kilpasarjasta, joka käynnistyy ensi vuonna. Vain naisille suunnattu avoin sarja tähtää uusien Formula 1 -lupausten löytämiseen maailman lahjakkaimpien naiskuskien joukosta.
Hankkeen taustalla on muun muassa David Coulthardin ja Adrian Neweyn kaltaisia formulakuuluisuuksia. Debyyttikaudella ajetaan kuusi kilpailua ympäri Eurooppaa ja vuoden päätteeksi voittaja saa 1,5 miljoonan dollarin palkintopotin.
Sarjassa ajetaan identtisillä avorenkaisilla autoilla, jotka tulevat sarjan järjestäjiltä. Kuskien ei tarvitse myöskään huolehtia omista mekaanikoistaan, sillä sarja huoltaa ja ylläpitää autoja.
FIA-pomo Moutonin mukaan idea on hyvä, sillä naisille kaivataan aina uusia ponnahduslautoja korkeammille kilpatasoille.
– Tiedämme tuoreiden kuljettajarvioinnin ohjelmamme myötä lahjakkaita naispuolisia kuskeja olevan suuri määrä. He ansaitsevat oikeuden tehdä tämä, Mouton vakuutti BBC:lle.
Veteraanikuskin mukaan vain naisille rajattu sarja ei ole paras tapa todistaa taitonsa autourheilun kuninkuusluokkaa varten.
– Kilpailijoina he haluavat olla parhaita ja ainoa tapa heille esitellä suorituskykyään on kilpailla sekaympäristössä, jota he jo tekevät.
– Vaikka tämä uusi sarja antaakin naisille mahdollisuuden esitellä kykyjään vain naisille rajatussa ympäristössä, tavoitteenamme on saada enemmän heitä kilpailemaan miesten rinnalle osoittaakseen, että heiltä löytyy samaa kykyä ja potentiaalia menestyä kovimmilla mestaruustasoilla, Mouton linjasi.
Lähde: BBC
LUE MYÖS:
- Latvian Drift Masters 2026: Tulokset
- Paalupaikka! Tuukka Taponen räväytti Unkarissa
- Juha Kankkunen vihjaa: Toyotan odotetut kuljettajauutiset ovat lähellä
- Aston Martinin jättipäivitys puhuttaa F1-varikolla – Valtteri Bottas: ”Vähän pelottaa”
- Fanien suosikkirata nousi ykköskorvaajaksi – myös kauden päätöskisan näyttämö vaihtumassa
- Suru-uutinen: Formulalupaus kuoli 21-vuotiaana
- Sami Pajari avasi tunteitaan historiallisesta voitosta – ”Missään vaiheessa ei ollut varaa rentoutua”
- Red Bull -pomo vastasi Max Verstappenin ympärillä pyöriviin huhuihin
- HS: Kalle Rovanperän tilanteesta iso paljastus – neuvottelut käynnissä
- Valtteri Bottas paljastaa: Näin Cadillac reagoi häntä koskeneisiin kohuhuhuihin
- Antonellin voitto toi Heikki Kovalaiselle mieleen Kimi Räikkösen hauskan neuvon
- Lewis Hamilton osui Ferrarin mekaanikkoon varikkopysähdyksellä – FIA antoi tuomionsa
- HS: Kalle Rovanperän tilanteesta iso paljastus – neuvottelut käynnissä
- F1-tähti sai nykyautoista tarpeekseen – latasi suorat sanat: ”Melko paska tapa ajaa kilpaa”
- Juha Kankkunen vihjaa: Toyotan odotetut kuljettajauutiset ovat lähellä
- Aston Martinin jättipäivitys puhuttaa F1-varikolla – Valtteri Bottas: ”Vähän pelottaa”
- Suru-uutinen: Formulalupaus kuoli 21-vuotiaana
- Fanien suosikkirata nousi ykköskorvaajaksi – myös kauden päätöskisan näyttämö vaihtumassa
- Valtteri Bottas paljastaa: Näin Cadillac reagoi häntä koskeneisiin kohuhuhuihin
- Bernie Ecclestone teki hurjan tarjouksen F1-tallista – Red Bullin vastaus oli tyly