Red Bullin hollantilaistähti Max Verstappen uskoo, ettei olisi tehnyt tämän kauden virheitään mestaruustason autolla.

Verstappen on saanut koko F1-uransa ajan rajua kritiikkiä aggressiivisesta ajotyylistään, joka on johtanut tänäkin vuonna toistuviin kolareihin ja kohtalokkaisiin ajovirheisiin.

Hollantilaisen mielestä vika ei ole kuitenkaan hänen omansa. Nuorukainen väitti Renault’n puuttellisen vauhdin piiskamaan autoaan jatkuvasti aivan äärirajoille, jolloin mokia sattuu tavallista enemmän.

– Luulen noiden virheiden jääneen välistä, jos minulla olisi ollut mestaruuden voittamiseen kykenevä auto. Silloin ei tarvitsisi aina ajaa 102-103-prosenttisesti, Verstappen täräytti ESPN:n haastattelussa.

Verstappen myönsi sortuneensa kauden mittaan yliyrittämiseen. 21-vuotiaan formulatähden mukaan Red Bullin kilpuri pakottaa urotekoihin etenkin mutkissa.

– Se on tavallaan yliajamista, autosta haluaa parhaan irti ja välillä se ei vain toimi. Kun hevosvoimia löytyy niin paljon suorilla, sitä ajattelee ”ehkä odotan vielä yhden mutkan, sillä haastan hänet suoralla”, Verstappen valotti tilannetta.

– Meidän on tehtävä varsinainen kaikki tai ei mitään -syöksy mutkaan päästäksemme ohi. Puolustaminenkin täytyy tehdä melko aggressiivisesti. Sitä muuttuu aivan erilaiseksi kuljettajaksi, kun käsissä on mestaruusvoiton tasoinen auto, hollantilainen harmitteli.

Lähde: ESPN