Kimi Räikkösen tallivaihdoksessa iloinen taustahuomio – saako Jäämies ensi vuonna alleen voittoon kykenevän auton?
Kuva: Getty Images
Kimi Räikkösen vaihdos Ferrarila Sauberin rattiin kuulostaa takapakilta, mutta se voi osoittautua vielä melkoiseksi onnenpotkuksi.
Sveitsiläistalli ei ole juurikaan juhlinut MM-sarjassa. Ainoa voitto tuli kaudella 2008, jolloin se toimi BMW:n tehdastallina. Ennen Fiatin Alfa Romeo -kytköstä talli oli jopa hyvin lähellä konkurssia, mutta tällä kaudella kehityskäyrä on sojottanut hurjasti ylöspäin.
Charles Leclerc ja Marcus Ericsson ovat tuoneet tallille 19 MM-pistettä, ja autolla on pystytty taistelemaan useaan otteeseen keskikastin muita autoja vastaan. Kehitys vuoden takaisesta on hurja.
[readmore from=”räikkönen kimi”]
Lisää hyviä uutisia tallille luo tieto tiiviistä Ferrari-yhteistyöstä. Sarjan tehokkaimpien voimanlähteiden lisäksi talli saa muutakin teknistä apua sarjan suurimmalta tiimiltä.
Lisäksi alkukesästä talliin vaihtaneen Simone Restan pesti teknisenä johtajana lupaa hyvää. Resta on suunnitellut Ferrarille lukuisia menestyskilpureita, joten hänen osaamisensa voi auttaa Räikköstä nousemaan erittäin lähelle sarjan kärkisijoja myös Sauberin ratissa.
LUE MYÖS:
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Tätä ei ihan joka päivä näe! Max Verstappen teki 100 ohitusta 35 minuutissa – katso video
- Sami Pajarin mestaruushaaveille jättimäinen takaisku – päätöskisa peruttiin
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki