Fernando Alonson F1-ura on tarjonnut lukuisan joukon häikäiseviä ajosuorituksia. Kaksinkertainen maailmanmestari on kivunnut palkintokorokkeen korkeimmalle paikalle kaikkiaan 32 kertaa.

Miehen F1-uran tullessa ainakin väliaikaiseen päätökseen on aika listata viisi komeinta suoritusta.

5. Kiinan GP 2005

Uransa ensimmäisen maailmanmestaruuden jo varmistanut Alonso päätti kauden tyylikkäästi. Paalulta startannut espanjalainen johti kilpailua lähdöstä maaliin, kukistaen McLarenin Kimi Räikkösen neljällä sekunnilla.

Kausi on jäänyt monien mieliin vuotena, jolloin Räikkönen oli nopeampi, mutta Alonso luotettavampi. Kauden viimeisessä kisassa Alonso näytti kuitenkin kaikille pystyvänsä lyömään suomalaisen myös silloin, kun molemmat saavat ongelmavapaan kisan ajettavakseen.

4. Singaporen GP 2010

Mistä Alonson moni voitto rakentui? Nopeuden lisäksi Alonsolla oli parhaimmillaan käsittämätön kyky pystyä lyömään nopeammat vastustajansa. Tässä klassinen esimerkki.

Paalulta lähtenyt Alonso johti kilpailua lähdöstä maaliin, mutta hän joutui koko kisan ajan hurjien paineiden alaiseksi nopeamman Sebastian Vettelin kärkkyessä Ferrarin takana.

Alonson ja Ferrarin onnistunut varikkokäynti tarkoitti sitä, ettei Vettel päässyt ohittamaan MM-uhkaajaansa renkaidenvaihdon yhteydessä. Kärkipaikalla pysynyt Alonso kurvasi ruutulipulle lopulta alle puolen sekunnin voittomarginaalin turvin. Taistelu oli tiukkaa, mutta Alonsolla oli kaikki kontrollissa.

3. Euroopan GP 2007

Sadekaaoksesta muistettava kisa tarjosi myös parasta Alonsoa.

Radan kuivuessa brittitalliin kaudeksi 2007 siirtynyt espanjalainen pystyi nousemaan Ferrarin Felipe Massan uhkaajaksi taistelussa voitosta. Taistelu huipentui muutama kierros ennen maalia, kun Alonso pusersi väkisin ohi brassista.

Autot osuivat toisiinsa, ja kisan jälkeen molemmilla oli tiukkaa asiaa toisilleen. Mikään ei kuitenkaan vienyt Alonsolta ansaittua ykkössijaa, joka syntyi väkevän ja periksiantamattoman ajon päätteeksi.

2. San Marinon GP 2005

Alonson maineteoksi lasketaan usein se, että hän päätti Michael Schumacherin valtakauden. Imolassa nähtiin symbolinen vallanvaihto.

Räikkösen keskeytettyä kärkipaikalta nousi sarjan uudeksi kukkulan kuninkaaksi nopeaksi kohonnut Alonso kisan kärkipaikalle ja lopulta voittoon. Helpolla ykkössija ei kuitenkaan tullut, siitä piti huolen taistelutahtoa uhkunut Schumacher Ferrareineen.

Kilpailun viimeiset parikymmentä kierrosta ovat jääneet F1-historiaan yhtenä jännittävimmistä koskaan. Kaksi lajin titaania mittelivät, Alonson puolustautuessa Kerpenin suuren miehen hyökkäyksiltä. Yleisö sai haukkoa henkeään kahden rattitaiturin esitellessä parasta osaamistaan.

Ruutulipulle ensimmäisenä ajanut Alonso tuuletti ykkössijaansa villisti. Samalla hän teki kaikille selväksi, että F1 oli saanut uuden kuninkaan.

1. Euroopan GP 2012

Kiistatta Alonson uran upein ykkössija. Kotiyleisön edessä Valenciassa ajettu voitto syntyi ilmiömäisen ajosuorituksen päätteeksi.

Aika-ajoissa tapahtuntu epäonnistuminen jätti Alonson vasta lähtöruutuun 11. Alonso päätti taistella sunnuntain kilpailussa viimeiseen asti, tuli mitä tuli.

Jo avauskierroksen jälkeen hän oli nostanut itsensä kahdeksanneksi. Varikkokäyntien jälkeen Alonso löysi itsensä neljänneltä sijalta, mutta väkevät ohitukset ja Vettelin epäonni nostivat hänet kilpailun kärkeen.

Lopulta renkaitaan mestarillisesti säästellyt Alonso ajoi ruutulipulle ykkösenä, itsensä ja monien muiden suureksi yllätykseksi. Valencian iltapäivässä koettu näytös oli jälleen kerran osoittanut, miksi Alonsoa pidetään sukupolvensa lahjakkaimpana kuljettajana.