Lewis Hamilton harmitteli Vettelin ylivoimaa Belgiassa – epäili Ferrarilta löytyvän ”kikkoja” autostaan
Kuva: Getty Images
Hallitseva F1:n maailmanmestari Lewis Hamilton myönsi suoraan Belgian GP:n jälkeen, ettei hänellä ollut toivoa haastaa kilpailun voittaneen Ferrarin Sebastian Vettelin vauhtia.
Vettelin vauhti suorilla oli heti kilpailun alusta alkaen äärimmäisen vahvaa. Saksalainen sujahti Mercedes-tähdestä ohi kuin vettä valaen kisan alkupuolella, eikä antanut Hamiltonille ainuttakaan tilaisuutta haastaa ohituksesta.
Brittitähti taisteli Vettelin kanssa käytännössä koko kilpailun ajan kärkisijasta, mutta joutui lopulta luovuttamaan jäätyään selvästi saksalaistähden väkevän vauhdista.
Hamilton tyytyi kruisailemaan kisan loppupuolella säästelleen autoa. Vaikka Ferrarin vauhti olikin jälleen ylivoimaisen väkevää, ei brittimestari ole valmis luovuttamaan mestaruustaistossa.
– Tein kaiken, minkä pystyin, mutta hän ajoi ohitseni kuin en olisi edes ollut siinä. Meidän on jatkettava puskemista, jotta saamme heidät kiinni, Hamilton sanoi kilpailun jälkeisessä haastattelussa.
Ajettuaan maaliin Hamilton nousi autostaan ja käveli katselemaan päävastuksensa Vettelin autoa. Brittipilotti näytti tutkivan autoa pitkään ja pohdiskelevin elein.
Kisan jälkeen Hamilton epäili Ferrarin onnistuneen kehittämään autonsa suorituskykyä jollain tavalla, jota Mercedes ei vielä ymmärrä.
– Ferrarilla on muutama kikka autonsa sisällä, Hamilton väitti F1:n haastattelussa.
LUE MYÖS:
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Tätä ei ihan joka päivä näe! Max Verstappen teki 100 ohitusta 35 minuutissa – katso video
- Sami Pajarin mestaruushaaveille jättimäinen takaisku – päätöskisa peruttiin
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Red Bullilta takaraja Isack Hadjarille – Liam Lawson odottaa ratkaisua
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki