F1-sarjan talousluvut viime vuodelta julki – suuri potti TV-oikeuksista, sponsoririntamalla pettymys
Kuva: Getty Images
F1-sarjan sponsoritulot kasvoivat vähemmän kuin kertaakaan kymmeneen vuoteen, uutisoi talouslehti Forbes.
Koko sarjan tuotto oli 1,8 miljardia dollaria. Suurimman osan tuosta potista muodostivat TV-lähetysoikeudet sekä kisojen järjestämismaksut, jotka olivat molemmat hieman yli 600 miljoonan dollarin arvoisia.
Sponsoreilta F1-sarja keräsi kaikkiaan 273 miljoonaa dollaria, mutta verrattain pienestä rahamäärästä huolimatta se on yksi F1-sarjan nykyisen omistajan Liberty Median suurimmista kiinnostuksen kohteista. Ostaessaan F1-sarjan viime vuonna koki amerikkalaismerkki juuri tällä saralla olevan eniten kasvunvaraa.
Liberty Media ei ole onnistunut solmimaan uusia rahakkaita sopimuksia, samalla kun monet vanhat, Bernie Ecclestonen aikakauden yhteistyöt päättyivät.
Hitaasta kasvusta huolimatta sponsoririntamalla tapahtui kuitenkin kasvua, Forbesin mukaan 11 miljoonalla dollarilla. Se on kuitenkin vähemmän kuin kertaakaan viimeiseen kymmeneen vuoteen. Esimerkiksi 2013 Rolexin ja Emirates-yhtiöiden kanssa solmitut rahakkaat sopimukset kasvattivat vuositasolla sponsoreilta saatavaa rahamäärää peräti 53 miljoonalla dollarilla.
Sarjan kokonaisrahavirran kannalta pelastuksen ovat tuoneet tuottoisat kisojen järjestämisoikeussopimukset. Monivuotisissa sopimuksissa kilpailun hinta nousee vuosi vuodelta, joten sarja saa enemmän rahaa irti niistä.
F1-sarjan
LUE MYÖS:
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Tätä ei ihan joka päivä näe! Max Verstappen teki 100 ohitusta 35 minuutissa – katso video
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Pawel Korpulinski Drift Mastersin mestariksi kotiyleisön edessä – katso lopullinen pistetilanne
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki