F1-sarjan kuljettajamarkkinat eivät ole olleet näin elävät vuosiin. Varmojen tietojen puutteessa herkullisia huhuja on liikkeellä valtoimenaan.

Force Indian talousongelmat ovat ajamassa tallin uuden omistajan käsiin, mikäli F1-tarun halutaan jatkuvan. Yhdeksi varteenotettavimmista uusista omistajista on huhuttu Lawrence Strollia, Lance Strollin isää.

Miljardiomaisuuden itselleen haalinut Stroll olisi valmis ostamaan F1-tallin auttaakseen poikaansa säilymään F1-sarjassa. Toista vuotta Williamsilla ajavan kanadalaisen asema ajotaitojensa puolesta ei ole F1-markkinoilla hääppöinen, mutta rahoitus tekee hänestä houkuttelevan kuljettajan monelle tallille.

Williamsin heikkoon suorituskykyyn kyllästynyt Lawrence Stroll onkin valmis ostamaan Force Indian siirtäen poikansa sen kuljettajaksi. Toiselle paikalle tarjolla olisi monta kuljettajaa, mutta Autosport väläyttää Robert Kubican olevan yksi varteenotettavimmista.

Williamsin varakuljettajana tällä kaudellatoimiva puolalainen on tehnyt läheistä yhteistyötä läpi vuoden nuoren Strollin kanssa. Strollin perhe kokeekin kaksikon läheisen suhteen olevan eduksi myös Lancen urakehityksen kannalta, ja Kubican olevan tarpeeksi, mutta ei kuitenkaan liian nopea Strollin rinnalle.