Tällä päivämäärällä ajettiin yksi lähivuosien tapahtumarikkaimmista F1-kilpailuista. Dramaattisten vaiheiden jälkeen varikolta löytyi iso liuta niin ikionnellisia kuin pettymyksestä happamia naamoja.

Tapahtumapaikkana oli Unkarin Hungaroring, päivämääränä elokuun 6. vuosimallia 2006. Kilpailuun lähdettiin herkullisista asetelmista, mutta tuskin kukaan osasi arvata millaisen spektaakkelin seuraavat pari tuntia kilvanajoa tulisivatkaan yleisölle tarjoamaan.

Tuskin kukaan osasi arvata millaisen spektaakkelin seuraavat pari tuntia kilvanajoa tulisivatkaan yleisölle tarjoamaan.

Draama sai alkunsa jo harjoituksissa, kun maailmanmestaruudesta taistelleet Fernando Alonso ja Michael Schumacher saivat molemmat rangaistuksen aika-ajoihin typerien temppujensa seurauksena.

Renaultilla ajaneen Alonson kuppi läikähti nurin perjantaina. Hallitseva maailmanmestari testasi rumalla tavalla toisen kuljettajan reagointikykyä lyömällä jarrut pohjaan keskellä suoraa. Espanjalainen oli turhautunut kokiessaan Red Bullin Robert Doornbosin hidastelleen häntä.

Tuomaristo lätkäisi Alonsolle perin eriskummallisen rangastuksen. Miehen parhaaseen aika-ajoaikaan lisättiin kaksi lisäsekuntia. Tämä tarkoitti kärkisijojen jäävän pelkäksi haaveeksi.

Lauantaina vastaavan rangaistuksen sai myös Schumacher. Saksalainen ohitti viimeisissä harjoituksissa kaksi autoa, toisen ollessa Alonso, punaisten lippujen aikana.

Kahden ennakkosuosikin ollessa sivussa paalupaikan nappasi McLarenin Kimi Räikkönen. Kausi oli ollut suomalaiselle pettymys, mutta nyt edessä näytti olevan erinomainen tilaisuus napata kauden avausvoitto.

Alonso, Schumacher starttasivat kaukaa takaa, samoin moottoririkon vuoksi lähtöruuturangaistuksen saanut Hondan Jenson Button.

Sunnuntaina taivas repesi, ja kilpailun alkuun valmistauduttiin märissä tunnelmissa. Tapaus oli erikoinen, sillä Unkarissa ei oltu vielä koskaan aiemmin kisattu sadeoloissa.

Startissa Räikkönen piti paikkansa vetäen letkaa, mutta suurimmat tapahtumat koettiin letkan keskivaiheilla. Sekä Alonso että Schumacher tekivät hurjaa nousua.

Ruudusta 11 startannut Schumacher oli avauskierroksen jälkeen neljäs ja sijalta 15 lähtenyt Alonso upeasti kuudes. Erityisesti Alonson meno oli suorastaan häikäisevää. Espanjalainen löysi Michelinin märän kelin renkailla pidon huomattavasti kilpakumppaneitaan paremmin. Kierroksella viisi hän oli jo kolmas, edellään vain McLarenin kuskikaksikko Räikkönen-Pedro de la Rosa.

Saksalaislegenda oli vuoroin ohittajana, vuoroin ohitettavana, ja rata tuntui olevan liian kapea Kerpenin suuren miehen taisteluissa.

Märkä, mutta jatkuvasti kuiva rata tarjosi paljon tapahtumia joka kierroksella. Erityisesti Schumacher tuntui olevan tapahtumien keskiössä. Saksalaislegenda oli vuoroin ohittajana, vuoroin ohitettavana, ja rata tuntui olevan liian kapea Kerpenin suuren miehen taisteluissa. Osuma Renaultin Giancarlo Fisichellan kanssa rikkoi Ferrarin etusiiven, ja varikkokäynti pudotti hänet kauas kärkitaistosta.

Varikkokäyntinsä jälkeen toisena ajanut Räikkönen oli hyvissä asemissa voittotaistoa ajatellen, kunnes lady Fortuna käänsi selkänsä hänelle.

Ohittaessaan kierroksella Toro Rosson Vitantonio Liuzzia Räikkönen ei osannut odottaa italialaisen haluavan päästää McLaren-kuskin ohitseen helposti. Kesken kiihdytyksen Liuzzi nappasi jalkansa pois kaasulta, jolloin perässä vasta ohitustaan valmistellut suomalalainen rysäytti voimalla Toro Rosson perään.

Varikkokäyntinsä jälkeen toisena ajanut Räikkönen oli hyvissä asemissa voittotaistoa ajatellen, kunnes lady Fortuna käänsi selkänsä hänelle.

Molempien matkanteko päättyi siihen paikkaan, eikä ärtynyt suomalainen ollut vastaanottavaisella tuulella Liuzzin pahoitellessa temppuaan.

Turva-auton myötä Alonso oli hiipinyt ykköseksi, ja espanjalainen näytti olevan matkalla täyteen pistepottiin ja tukevaan MM-pistejohtoon. Takana Schumacherin seikkailut muiden kuskien kanssa jatkuivat. ”Sademaestro” näytti olevan täysin hukassa.

Rata kuivui koko ajan, ja kuivan kelin renkaat olivat lopulta ainoa vaihtoehto nopeaan matkantekoon. Alonso saapui suorittamaan oman varikkokäyntinsä 20 kierrosta ennen maalia, mutta leikki loppui nopeasti lyhyeen.

Alonson kaasuttaessa ulos ensimmäisestä mutkasta hänen autonsa vikuroi oudosti. Oliko rata vielä noin liukas kuivan kelin kumeille? Seuraavassa mutkassa syy selvisi.

Jarruttaessaan vasemmalle kiristyvään mutkaan lensi toisen takarenkaan mutteri irti autosta. Huonosti kiinnitettynä se sysäsi aluille tapahtumasarjan, joka päättyi Alonson osalta rengasvalliin, keskeytykseen ja täyden pistepotin pois heittoon.

Nyt kärjessä painoi Button, joka oli lähtenyt liikkeelle ruudusta 14. Britti oli esittänyt alkukisan aikana tukun upeita ohituksia, minkä lisäksi hän oli ajoittanut varikkokäyntinsä ja renkaanvaihtonsa täysin oikein. Alonson poistuttua kuvioista johti britti kisaa massiivisella erolla takaa-ajajiinsa.

Kaiken draaman keskellä Schumacher ja Ferrari olivat koonneet itsensä. Muiden kuljettajien vaihtaessa renkaita italialaistallissa oltiin päädytty riskitaktiikkaan pitää saksalainen radalla. Se oli nostanut Schumacherin peräti toiseksi, vaikka mies oli pahimmillaan kierroksen jäljessä kärkiautoa!

Radan yhä kuivuessa vanhojen renkaiden suorituskyky romahti totaalisesti, ja pian ”Schumin” perään liimautui de la Rosa McLarenillaan. Saksalainen piti paikkansa paikoin härskeilläkin peliliikkeillä, joihin kuului muun muassa shikaanin leveäksi ajo ja espanjalaisen edelle palaaminen.

Useiden kierrosten mittaisen taistelun jälkeen de la Rosa onnistui lopulta yrityksessään. Seuraavaksi ohitusta päätti yrittää BMW Sauberin Nick Heidfeld. Schumacher yritti maanmiestään samaa temppua shikaanissa, mutta Heidfeld ei antanut periksi.

Kevyt osuma rikkoi Schumacherin auton eturipustuksen, ja vain neljä kierrosta ennen maalia saksalaisen täytyi tuoda autonsa varikolle keskeytettäväksi. Suuri pistepotti olisi ollut mestaruustaistelussa Alonsoa vastaan tarjolla, mutta lajilegenda heitti kaiken pois taistelun tuoksinnassa.

Kaiken draaman yläpuolella ruutulipulle ajoi lopulta ensimmäisenä Button. Uran ensimmäinen ykkössija heltisi vasta 113:lla yrittämällä. Helpotus, kuten myös voitonjuhlat, olivat massiiviset britille ja hänen lähipiirilleen.

Helpotus, kuten myös voitonjuhlat, olivat massiiviset britille ja hänen lähipiirilleen.

Iloisia olivat myös muut podiumille kiivenneet kuljettajat. Kesken kauden McLarenin toiseksi kisakuskiksi ylennetty de la Rosa nappasi ansaitun palkintopallisijoituksen, joka jäi hänen uransa ainoaksi. Kolmanneksi ajanut Heidfeld toi puolestaan BMW Sauberille sen historian ensimmäisen podiumin.

Toisella BMW:llä ensimmäisen kilpailunsa ajoi Robert Kubica, ja hyvin puolalainen suoriutuikin. Maaliin hän tuli hienosti seitsemäntenä, mutta kisan jälkeen hänen autonsa todettiin alipainoiseksi, ja näin ollen upea suoritus hylättiin. Tämä toi pientä lohtua Ferrarille ja Schumacherille, sillä kahdeksannelle sijalle nouseminen tuotti yhden lisäpisteen.

Schumacher, Alonso ja Räikkönen olivat tapahtumarikkaan kilpailun suurimmat häviäjät. Button oli toki juhlituin sankari, mutta tämän taiston voittajia olivat sarjan fanit.