Brittimedia peräänkuuluttaa Kimi Räikköselle jatkoa Ferrarilla: ”Hän ansaitsee vielä yhden vuoden”
Kuva: Getty Images
Sky Sportsin F1-asiantuntija David Croft toivoo Kimi Räikköselle jatkosopimusta Ferrarille ensi kaudeksi.
Brittimedian mukaan suomalaistähden vauhti on edelleen tallella. Vaikka suomalaisen vihjataankin toimivan kakkoskuskin roolissa tallitoverinsa Sebastian Vettelin tukena, nähdään Räikköselle silti selvää käyttöä italialaistallissa.
– Uskon Kimin ansaitsevan vielä yhden vuoden Ferrarilla. Hän on ollut palkintokorokkeella viimeisessä viidessä kisassa ja hän oli ainoa mies aiemmassa kolmen viikonlopun kisaputkessa, joka oli podiumilla joka kisasssa, Croft huomauttaa.
Croft vertaa Räikkösen roolia Ferrarilla maanmiehensä Valtteri Bottaksen asemaan Mercedeksellä. Kummatkin vaikuttavat olevan hienoisessa ”tukikuskin” roolissa, jonka he tosin hoitavat erittäin kiitettävästi.
– Jos Bottas tekee niin hyvää työtä kuin Mercedes haluaa hän tekevän, Kimi tekee samoin Ferrarille, Sky Sportsin toimittaja vakuuttaa.
Konkaritoimittaja näkee Räikkösen ajossa myös kehityksen kohteita erityisesti aika-ajojen osalta. Kokonaisuutena suomalaisen kyyti kuitenkin miellyttää Croftia niin paljon, että näkisi mielellään miehen jatkavan sarjassa.
– Hänen täytyy parantaa aika-ajoissa. Hän kuitenkin pärjää hyvin kisoissa ja antaa Ferrarille niitä suorituksia, joita se häneltä kaipaa. Toivoisin hänen voittavan taas Formula 1:ssä. Välillä hän pääsee sellaiseen asemaan, jossa se on lähellä.
– Kimillä riittää vielä vauhtia ja olisi häpeä menettää hänet. Ihmiset sanovat, että meidän tulisi katsoa tulevaisuuteen. Jos hän tekee kuitenkin näin hyvää työtä nykyhetkessä, miksi kiirehtiä, Croft kehuu.
Lähde: Sky Sports
LUE MYÖS:
- Nyt se on julki! Tässä on Suomen MM-rallin osallistujalista
- Lewis Hamilton tykitti sprintin paalulle – Valtteri Bottakselle jälleen pettymys
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- Max Verstappenin tulevaisuus puhuttaa – McLaren-pomolta yllättävä kommentti
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
- Kreikan MM-ralli 2026: Tulokset
- Lewis Hamilton latasi Max Verstappenille suorat sanat Itävallan GP:n kohutilanteesta
- Tällaisella erikoisvärityksellä Valtteri Bottas ajaa Britannian GP:ssä
- Lando Norris vihjasi tulevaisuudestaan – vain yksi talli voisi houkutella pois McLarenilta
- McLaren palaa juurilleen – uusi erikoisväritys julki
- Kova väite: Red Bull tarjosi Max Verstappenille miljoonia – syynä kohuttu sopimuspykälä
- Tuukka Taponen myönsi karun totuuden Viaplaylle: ”Olisivat tulleet ohi joka tapauksessa”
- George Russell voittoon Itävallassa – Valtteri Bottaksen kisa päättyi liekkeihin
- Oliver Solberg avautui toistuvista virheistään: ”En tiedä, mitä pitäisi tehdä”
- Valtteri Bottas antoi karun arvion Cadillacin tilanteesta