WEC höllentää vihattuja Toyotan etua ajaneita sääntöjä
Kuva: Getty Images
Kestävyyskilpailuiden MM-sarja WEC helpottaa LMP1-luokan kärkitaistoa Toyotaa vastaan. Ainoana tehdastallina mukana oleva japanilaismerkki ei saa enää yhtä hurjaa etua muihin autoihin kauden jatkuessa.
Toyota saatiin pysymään mukana sarjassa varmistamalla sen kilpailukyky muita talleja vastaan erilaisin sääntöhelpotuksin. Jottei japanilaismerkin vuosien kallis kehitystyö olisi mennyt hukkaan, joutuivat yksityistiimit kärsimään erilaisista rajoitteista kilvanajon suhteen. Autoille oli määrätty esimerkiksi rajoitus bensankäytön suhteen, minkä lisäksi Toyotalle luvattiin kierrosajassa vähintään tietynlainen prosentuaalinen etu.
0,25 prosentin luvattu etu vastasi Le Mansissa noin puolta sekuntia, mutta rajoitukset yhdistettynä jo valmiiksi muiden yläpuolella oelvaan suorituskykyyn veivät parhaan terän tämän vuoden Le Mansin 2 tunnin kilpailulta. Toyotat nappasivat kisasta kaksoisvoiton, kolmanneksi parhaan auton jäädessä voittajasta 12 kierroksen päähän.
Säännöt herättivät suurta närää niin sarjan ystävissä kuin myös yksityistalleissa. Sääntöjen koettiin olevan epäreiluja ja suorastaan alleviivaavan sarjan johtoportaan halua tarjota Le Mansin voittoa Toyotalle. Järjestäjät puolestaan perustelivat Toyotan tyytyväisenä pitämisen olevan tärkeää koko sarjan tulevaisuudelle.
WEC-sarjan seuraavaan osakilpailuun Silverstoneen prosenttiedusta on luovuttu. Lisäksi bensavirtauksen määrä on nostettu 108 kilogrammasta tunnissa 115 kilogrammaan per tunti. Myös bensatankin reiän kokoa on suurennettu.
Lisäksi vapaasti hengittävillä moottoreilla kisaavat tallit saavat 15 kilon huojennuksen painorajaan.
LUE MYÖS:
Nopan vanhoille asiakkaille 5€ kierrätysvapaa megakierros – vain 1 eurolla!
- Minimitalletus 1 €.
- Vain vanhoille asiakkaille!
- Mercedes turvautumassa radikaaliin ratkaisuun – kärkitallille tuplarangaistus Italiassa?
- Uusi rallitiimi tekee tuloaan MM-sarjaan – nyt debyytistä saatiin uutta tietoa
- Isack Hadjar sivuun Italian GP:stä – Red Bull vahvisti kuskinsa Monzaan
- Chilen ralli 2026: Televisiointi, erikoiskokeet, osallistujat ja MM-sarjan pistetilanne
- Sebastien Ogier myöntää olleensa väärässä Sami Pajarin suhteen
- Sebastien Ogier katui sanomisiaan – pyysi anteeksi FIA-pomolta ja Paraguayn presidentiltä
- Robin Räikkönen jälleen voittoon – IS: ”suuria uutisia” pian luvassa?
- Takamoto Katsutan raju ulosajo säikäytti – ”En päässyt heti ulos autosta”
- Kolmas voitto putkeen! Sami Pajari lähestyy MM-kärkeä – katso pistetilanne
- Paraguayn MM-ralli 2026: Lopputulokset
- Paraguayn MM-ralli 2026: Lopputulokset
- Janni Hussi vaihtaa maisemaa – uusi työpari on Toyotan superlupaus
- Takamoto Katsuta rajusti ulos MM-rallissa – kilpailu keskeytetty
- F1 saa täysin uuden näyttämön – nyt kaikki on valmista
- MM-rallissa täysi kaaos – kärkikuskit putoavat yksi toisensa jälkeen
- Kolmas voitto putkeen! Sami Pajari lähestyy MM-kärkeä – katso pistetilanne
- Sami Pajari tukevassa johdossa – kolmas peräkkäinen voitto häämöttää
- Robin Räikkönen jälleen voittoon – IS: ”suuria uutisia” pian luvassa?
- Rallin MM-sarjaan uusia tulijoita? Peräti kolme autonvalmistajaa kiinnostunut
- Paraguayn MM-rallin yllättäjälle ikävä takaisku – kärkipaikka vaihtui