Puitteet kunnossa! Kuuluisa moottorirata vahvistusta vaille valmis uudeksi F1-kisan näyttämöksi – ”Mahdollista jo vuonna 2019”
Kuva: Getty Images
Alankomaissa sijaitseva Assenin TT Circuit -moottorirata kertoi saaneensa kaikki tarvittavat puitteet kuntoon F1-kisan isännöintiä varten.
Erityisesti ratamoottoripyöräilyn sarjoista tutun hollantilaisradan omistajataho vakuuttaa olevansa valmis uuden Hollannin GP:n näyttämöksi jo ensi kaudella.
TT Circuit promoottorin Lee van Damin mukaan kaikki järjestelyt ovat hoidettu. Enää odotellaan virallista vahvistusta F1-sarjan johtoportaalta.
– Rata on hyvässä kunnossa ja valmis. Olemme myös taloudellisesti valmiita. Jos saisimme pyynnön siitä, olisi kisan järjestäminen mahdollista jo vuonna 2019, ratapomo vakuutti Algemeen Dagblad -lehden haastattelussa.
Vielä ei ole kuitenkaan mitään tietoa, milloin uudistunut Hollannin GP ajettaisiin Assenissa.
Edessä on oletettavasti vielä melkoinen määrä byrokratiaa. Van Damin mielestä ratkaisu olisi kuitenkin varsin helppo F1-sarjan kannalta.
– Emme voi hallita seuraavaa vaihetta. Radoista on tullut monia pyyntöjä, mutta en usko heillä olevan monia konkreettisia vaihtoehtoja, jotka olisivat yhtä hyviä kuin me olisimme toisillemme, promoottori arvioi.
– Rata on jo valmiiksi siellä, meiltä löytyy 60 000 istuinta katsomosta ja 28 000 parkkipaikkaa. Olemme vain 20 minuutin päässä Saksan rajasta ja aivan naapurustossa on myös lentokenttä. Meillä on mielestäni aika kohtuullinen paketti, van Dam kehui.
Lähde: Algemeen Dagblad
LUE MYÖS:
VUODEN KOVIN TARJOUS! SAAT 1 EUROLLA 50 KIERRÄTYSVAPAATA ILMAISKIERROSTA
- Talleta 1€
- Saat heti 50 ilmaiskierrosta peliin Book of Dead!
- Ei kierrätysvaatimuksia!
- Bottaksen Cadillacille lisätestipäivä, jota ennen autojulkistus Super Bowlissa
- F1-tähti vakuuttui – uusista autoista kajahti mieluisia uutisia
- IS: Uutta tietoa Jari-Matti Latvalasta ja Janni Hussista
- Kalle Rovanperän entinen kartanlukija Jonne Halttunen sai huippupestin Toyotalta
- Valtteri Bottas tienaa jälleen miljoonia – katso F1-kuljettajien palkat kaudella 2026
- HS: Harri Rovanperä myönsi rikoksen – syyttäjä vaati vankeusrangaistusta
- Paluuhuhut vellovat – näin kommentoi Christian Horner
- Jyväskylän MM-ralliin hurjia uudistuksia – legendaarisin pätkä jätettiin sivuun
- Toto Wolff kimpaantui vilppiväitteistä – tulinen viesti kilpailijoille
- F1-maailmanmestari Jenson Button siirtyy Aston Martinin riveihin uudessa roolissa
- Tunturirallin tulokset: Elfyn Evans piti kovinta vauhtia – Esapekka Lappi ajoi voittoon
- HS: Harri Rovanperä myönsi rikoksen – syyttäjä vaati vankeusrangaistusta
- IS: Uutta tietoa Jari-Matti Latvalasta ja Janni Hussista
- Jyväskylän MM-ralliin hurjia uudistuksia – legendaarisin pätkä jätettiin sivuun
- Uusi tieto Kalle Rovanperästä – häipyi vaivihkaa Uudesta-Seelannista
- Valtteri Bottas summasi avaustestit – Cadillac kohtasi karut realiteetit
- Valtteri Bottas tienaa jälleen miljoonia – katso F1-kuljettajien palkat kaudella 2026
- F1-maailmanmestari Jenson Button siirtyy Aston Martinin riveihin uudessa roolissa
- Kalle Rovanperän entinen kartanlukija Jonne Halttunen sai huippupestin Toyotalta
- Entinen Haas-pomo Günther Steiner houkutteli F1-kuljettajan MotoGP-projektiin