Mitä ihmettä? Hämmentävästä sekoilustaan tunnettu formulalupaus haki autoonsa Donald Trumpin iskulausetta
Kuva: Getty Images
Sosiaalisessa mediaan vuodettu dokumentti osoittaa, että kohuttu F2-kuski Santino Ferrucci anoi F2-sarjalta lupaa käyttää autossaan Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin kuuluisaa ”Make America Great Again” -iskulausetta.
Törkeästä käyttäytymisestään ja räikeistä sääntörikkomuksista kilpailukiellon saanut F2-kuski on hämmästyttänyt autourheilun maailmaa viimeisimmällä tempauksellaan.
Uutisoimme aiemmin Ferruccin hämmästyttävästä hölmöilyn historiasta. Trident-tallin kuskia on syytetty muun muassa tahallisesta kolaroinnista, rasismista, puhelin kädessä F2-auton ajamisesta ja tuomarille niskuroinnista.
Viimeksi amerikkalaiskuski kohahdutti formulakansaa törmäämällä tallitoveriinsa Arjun Mainiin Silverstonen F2-kisan jäähdyttelykierroksella. Mies solvasi vielä myöhemmin tallitoveriaan rasistisin ilmaisuin sosiaalisessa mediassa.
Törkytempaukset johtivat miehen potkuihin Tridentiltä ja neljän kisan kilpailukieltoon.
Viikonlopun jälkeen paljastui kuitenkin vielä eräs erikoinen tempaus, josta suuri yleisö ei ollut vielä aiemmin kuullut.
Redditin Formula 1 -keskustelupalstalla kiersi F2-sarjan omistajatahon Formula Motorsport Limitedin johtajan Bruno Michelin kirje, jossa vastattiin Ferruccin pyyntöön käyttää Yhdysvaltain presidentin Donald Trumpin vaalikampanjan tunnettua slogania autonsa kyljessä Silverstonessa.
Michel kertoi kirjeessä, ettei Ferruccin anomusta hyväksytä. F2-pomo vetosi sarjan sääntöihin siitä, ettei autoissa saa esittää poliittisia mainoksia.
[OT] Ferucci wanted to run a “Make America Great Again” livery at Silverstone
byu/NothingHatesYou informula1
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- MM-rallin kulisseista vuoti iso uutinen: uusi valmistaja tulossa mukaan
- MotoGP-tähti kiidätettiin helikopterilla sairaalaan – niskasta löytyi murtuma
- Robin Räikkönen, 11, jälleen palkintokorokkeelle
- Valtteri Bottas hirmuvedossa – ajoi ylivoimaiseen voittoon!
- Drift Mastersissa upea suomalaisonnistuminen: ”Unelmien täyttymys”
- Janni Hussi kertoo, miksi Sami Pajarin vahva kausi tuntuu erityiseltä
- Karmivan näköinen kolari MotoGP:ssä – tähtikuljettaja sairaalaan
- Seiska: Janni Hussilta paljastus – Jari-Matti Latvala mukana
- Marcus Grönholm testasi uutta ralliautoa – antoi samalla mystisen vihjauksen
- MM-ralliin iso muutos: kilpailu typistyy 50 tuntiin
- Kalle Rovanperä palaa töihin Suomessa – houkuttelee fanejaan paikan päälle
- Yle: Henri Haapamäki yllättyi – tähän ei uskonut kukaan vielä alkukaudesta
- Onko Esapekka Lapin voittoputki vaarassa? Imatralla vastassa uusi haaste
- Käsittämätön sekoilu MM-rallissa – sopimus purettiin heti
- Marcus Grönholm testasi uutta ralliautoa – antoi samalla mystisen vihjauksen
- MM-ralliin iso muutos: kilpailu typistyy 50 tuntiin
- Imatran SM-ralli 2026: Aikataulu, reitti, kuskit, tv
- F1-talli virittelee jättidiiliä – maailmankuulu luksusbrändi mukana neuvotteluissa
- Teemu Suninen puhuu suoraan – “Kuulumme takaisin pääluokkaan”
- Drift Mastersissa upea suomalaisonnistuminen: ”Unelmien täyttymys”