Entinen F1-kuski ruoski Valtteri Bottasta ”epätoivoisesta” ajosta Unkarissa – ”Vei siipimiehen roolinsa liian pitkälle”
Kuva: Getty Images
Entinen F1-kuljettaja Jolyon Palmer arvosteli Valtteri Bottaksen ajamista ”epätoivoiseksi” tuoreessa BBC:n kolumnissaan.
Aiemmin muun muassa Renaultilla kuninkuusluokassa kilpailleen Palmerin mielestä Bottas vei Mercedes-pomo Toto Wolffin luonnehtiman ”siipimiehen” roolinsa aivan liian pitkälle Unkarin kisan loppuhetkillä.
Brittikuskin mukaan Bottas otti todella suuren riskin puolustaessaan aggressiivisesti omaa toista sijaansa ja tallitoverinsa Lewis Hamiltonin johtoasemaa Budapestin F1-kisan viimeisillä kierroksilla.
– Kierroksella 65 Bottas vei siipimiehen roolinsa aivan uuteen ääripäähän. Sebastian Vettelin hyökkäykset kävivät yhä vaarallisemmiksi ja hän käytti lopulta tilaisuuden ohittaa.
– Vettel olisi voinut jättää Bottakselle enemmän tilaa sisäpuolella, mutta Bottaksen ei olisi koskaan pitänyt yrittää saada asemaansa takaisin sillä tavalla, jolla hän sen teki, Palmer moitti.
Palmer kuitenkin myönsi Bottaksen joutuneen Mercedeksen taktiseksi pelinappulaksi.
– Bottas pysähtyi aivan liian ajoissa. Aikainen pysähdys tarkoitti sitä, että Bottaksen urakka olisi todella rankka seuraavat 55 kierrosta. Siitä lähtien Bottas uhrattiin pelinappulana Mercedeksen voittotaistelussa, entinen F1-pilotti kirjoitti.
27-vuotias kilpakuski ei antanut Bottakselle myöskään puhtaita papereita kolaristaan Red Bullin Daniel Ricciardon kanssa.
– Jos törmäys Vettelin kanssa johtui epätoivosta, oli kolari Ricciardon kanssa pelkkää tyhmänrohkeutta, Palmer latasi.
– Bottaksen käyttäytyminen ei ollut hänen kaltaistaan. Ne eivät olleet Bottaksen kaltaisia kierroksia. Turhautuminen kisasta ja tunteiden kuumeneminen johti siihen, että hän menetti järkensä.
– Nopeuden puute, muutamat korkean profiilin kolarit ja tallin sisäinen politiikka tekivät iltapäivästä henkisesti todella raskaan, Palmer analysoi.
Lähde: BBC
LUE MYÖS:
- Mercedekset ottivat rajusti yhteen Kanadan sprintissä ja tunteet kuohahtivat: ”Tuosta pitäisi tulla rangaistus”
- Valtteri Bottaksella epäonnea – Cadillac yllätti silti
- Max Verstappen katkaisi siivet lopettamishuhuilta: ”Jos mitään hullua ei tapahdu”
- Hurja putki päätökseen – Esapekka Lappi ajoi ulos
- Mercedes pysäyttämätön Kanadan sprinttiaika-ajoissa – konkarikuskin matka tyssäsi valliin
- Toyota-tähdeltä yllättävä kommentti Hyundain vauhdista
- Jari-Matti Latvala vaihtoi englanninkielisiin nuotteihin – japanilaiskartturille kova haaste Kreikassa
- F1-harjoituksissa riitti romua – Mercedes pelottavan vahva
- Haas-pomo pillastui kuskinsa potku-huhuista: ”Totaalista hevonpa*kaa”
- F1-sarjassa kriittinen kokous ensi kauden kannalta – kuopataanko muutokset sittenkin?
- MM-rallin kulisseista vuoti iso uutinen: uusi valmistaja tulossa mukaan
- Vaimo vahvisti IS:lle: Mika Saloa puukotettu Thaimaassa
- Kiistelty F1-hahmo lähtökuopissa – ”Hänen päivänsä ovat luetut”
- Drift Mastersissa upea suomalaisonnistuminen: ”Unelmien täyttymys”
- Halpa arkiauto keskellä miljoonakalustoa – Dacia Logan nousi Nürburgringin tähdeksi
- Yle: Luonnonsuojelijoiden vaatimus hylättiin – Toyotan rallitallin jättihanke etenee
- Mika Salo paljasti Uunolle – näin hän joutui puukotuksen uhriksi
- Kimi Räikkönen oli lähellä yllätyssiirtoa – F1-pomo muistelee katkeraa pettymystä
- Valtteri Bottas hirmuvedossa – ajoi ylivoimaiseen voittoon!
- Formulasirkus matkaa Pohjois-Amerikkaan – tässä Kanadan GP:n lähetysajat