Fernando Alonso vei entisen F1-kuskin paikan Le Mansin 24 tunnin kisassa – ”Se ei ollut minun päätökseni”
Kuva: Getty Images
McLarenin F1-kuski Fernando Alonson Toyota-autokunta lähtee paalupaikalta legendaariseen Le Mansin 24 tunnin kisaan. Alonso kilpailee urallaan ensimmäistä kertaa kyseisessä ajossa. Espanjalainen kisaa Kazuki Nakajiman ja Sebastian Buemin kanssa samassa autokunnassa.
Jotta Alonso pääsi ajamaan mukaan kilpailuun, täytyi yhden kuskin tehdä hänelle tilaa. Ajopaikkansa menetti Anthony Davidson, joka voitti viime vuonna Nakajiman ja Buemin kanssa viisi kilpailua, ja oli voittamassa vuonna 2014 mestaruuden.
Minardilla, Hondalla ja Super Agurilla F1-urallaan ajanut Davisdon oli hieman närkästynyt tallin ratkaisusta.
– Se oli täysin tallin ratkaisu siirtää minut reserviin. Ei ollut minun päätös olla kisaamatta., Davidson paljasti CheckeredFlagille.
– Minulle sanottiin, että minun on tehtävä tilaa Fernandolle. Siinä kohtaa en voi kuin kunnioittaa päätöstä. Tällaista moottoriurheilu on välillä.
– Se oli vaikea päätös tallille. Kaikki kuskimme ovat suoriutuneet hyvin, joten ei ollut helppo siirtää yhtä kärkikuskia sivuun, Davidson arvioi.
Davidson ei häpeä kuitenkaan sitä, kenelle hän joutuu tekemään tilaa.
– Jos pitää tehdä jollekin kuskille tilaa, niin Fernando ei ole huono nimi siinä kohtaa. Se tekee tästä vähän helpompaa. Jos joku Matti Meikäläinen olisi tullut tilalle, se olisi ärsyttänyt. Tässä tapauksessa maailma haluaa nähdä Fernandon tämän vuoden Le Mansissa.
Alonso-Nakajima-Buemi-kolmikko lähtee yhtenä ennakkosuosikkina Le Mansin pääluokan kilpailuun. Toyotan tehdastiimi on ainoina hybridiautoina LMP1-pääluokassa mukana. Tehoedun lisäksi tallin autot tarvitsevat lyhyempiä ja vähemmän varikkopysäyksiä kuin muut LMP1-autot.
LUE MYÖS:
- Mercedes pysäyttämätön Kanadan sprinttiaika-ajoissa – konkarikuskin matka tyssäsi valliin
- Toyota-tähdeltä yllättävä kommentti Hyundain vauhdista
- Jari-Matti Latvala vaihtoi englanninkielisiin nuotteihin – japanilaiskartturille kova haaste Kreikassa
- F1-harjoituksissa riitti romua – Mercedes pelottavan vahva
- Haas-pomo pillastui kuskinsa potku-huhuista: ”Totaalista hevonpa*kaa”
- F1-sarjassa kriittinen kokous ensi kauden kannalta – kuopataanko muutokset sittenkin?
- Sami Pajari lähetti varoituksen kilpakumppaneille: “Voitto on tulossa”
- Kimi Räikkönen oli lähellä yllätyssiirtoa – F1-pomo muistelee katkeraa pettymystä
- Mika Salo paljasti Uunolle – näin hän joutui puukotuksen uhriksi
- Vaimo vahvisti IS:lle: Mika Saloa puukotettu Thaimaassa
- MM-rallin kulisseista vuoti iso uutinen: uusi valmistaja tulossa mukaan
- Vaimo vahvisti IS:lle: Mika Saloa puukotettu Thaimaassa
- Kiistelty F1-hahmo lähtökuopissa – ”Hänen päivänsä ovat luetut”
- Marcus Grönholm testasi uutta ralliautoa – antoi samalla mystisen vihjauksen
- MM-ralliin iso muutos: kilpailu typistyy 50 tuntiin
- Drift Mastersissa upea suomalaisonnistuminen: ”Unelmien täyttymys”
- Halpa arkiauto keskellä miljoonakalustoa – Dacia Logan nousi Nürburgringin tähdeksi
- Yle: Luonnonsuojelijoiden vaatimus hylättiin – Toyotan rallitallin jättihanke etenee
- Mika Salo paljasti Uunolle – näin hän joutui puukotuksen uhriksi
- Valtteri Bottas hirmuvedossa – ajoi ylivoimaiseen voittoon!