FIA-pomolta vahva kannanotto ensi vuoden kohuttuihin sääntöuudistuksiin
Kuva: Getty Images
FIA-jehu Jean Todt puolustaa uusia aerodynamiikkasääntöjä, joita muun muassa Ferrari on kritisoinut. Todtin mukaan autourheilun kattojärjestö yrittää tehdä parhaansa sarjan kilpailun kehittämiseksi.
Formuloihin julkistettiin vasta liuta aerodynaamisia uudistuksia, jotka tulevat voimaan ensi kaudeksi. FIA pyrkii helpottamaan ohittamista vähentämällä autojen downforcea ja yksinkertaistamalla etusiipeä.
Uudistukset saivat välittömästi risuja etenkin sarjan kärkitalleilta. Eniten talleja ja kuskeja on harmittanut se, että F1 uudisti vasta viime vuodeksi aerodynamiikkasääntönsä. Nyt ne laitetaan jälleen kerran uusiksi.
Liittopomo Todt on kuitenkin FIA:n uudistusten puolella. F1-konkari kertoi lukeneensa lehdistötilaisuuksien pöytäkirjoja ja havainneensa kuskien valittavan jatkuvasti ohittamisen vaikeudesta.
– Kuulemme kuskeilta koko ajan, että he eivät pääse lähelle toisiaan. Luin pressitilaisuuksien pöytäkirjat, he kaikki valittavat. He ajavat vielä kärjessä. Miettikää, millaista on ajaa takana. Mielestäni meidän on tehtävä jotain, jos huomaamme jonkin asian olevan pielessä. Siksi teimme tämän ehdotuksen ja kuin ihmeen kautta se meni läpi, Todt kertoi Motorsportille.
Lähde: Motorsport
LUE MYÖS:
👉 Vuoden kovin tarjous: 1€ = 60 ilmaiskierrosta ilman kierrätystä!
- Talleta 1€
- Saat heti 60 ilmaiskierrosta!
- Ei kierrätysvaatimusta!
- McLaren järisytti voimasuhteita Miamin sprintin aika-ajoissa
- Ferrari säväytti Miamissa – Mercedes vaisu, Aston Martin jumissa varikolla
- Valtteri Bottakselta hurja paljastus sairaudestaan: ”Olin kuin huumeaddikti”
- F1-pomo uhkasi sabotoida Valtteri Bottaksen uraa – suomalaisen vastaus ei jätä kylmäksi
- FIA jakoi selvän viestin uusista moottorisäännöistä: ”Emme voi olla autoteollisuuden panttivankeja”
- Cadillac erikoisvärityksellä ensimmäiseen kotikilpailuunsa
- Heikki Kovalainen jakoi pysäyttävän kuvan F1-vuosiltaan
- Red Bullilta merkittävä muutos jo Miamiin
- Jenkkikuski muistelee F1-mahdollisuuttaan – kertoo olleensa Kimi Räikköstä nopeampi
- Kanadan GP 2026 – F1: Aikataulu, tv, kuskit, tulokset
- F1-pomo uhkasi sabotoida Valtteri Bottaksen uraa – suomalaisen vastaus ei jätä kylmäksi
- Jenkkikuski muistelee F1-mahdollisuuttaan – kertoo olleensa Kimi Räikköstä nopeampi
- Kanarian MM-rallin tulokset – Sami Pajarille jälleen huippusijoitus
- Juha Kankkunen jyrähti tähtikuskille – IL: ”Hänen täytyy miettiä”
- FIA jakoi selvän viestin uusista moottorisäännöistä: ”Emme voi olla autoteollisuuden panttivankeja”
- Heikki Kovalainen jakoi pysäyttävän kuvan F1-vuosiltaan
- Valtteri Bottakselta hurja paljastus sairaudestaan: ”Olin kuin huumeaddikti”
- Cadillac erikoisvärityksellä ensimmäiseen kotikilpailuunsa
- David Coulthardilta tyly arvio Aston Martinista – nosti esiin ison mokan
- Red Bullilta merkittävä muutos jo Miamiin