Mersu-pomolta erikoinen lausunto Hamiltonin sopimuksesta – ”Hinta riippuu mielialasta”
Kuva: Getty Images
Mercedes-tallin puheenjohtaja Niki Lauda vakuuttaa Lewis Hamiltonin jatkavan tallissa pitkään, vaikka uutta sopimusta ei ole vieläkään saatu viimeisteltyä.
Nelinkertaisen maailmanmestarin Hamiltonin sopimus päättyy kuluvan kauden jälkeen. Uuden ja rahakkaan sopimuksen ennakoitiin syntyvän jo ennen kauden 2018 alkua, mutta tilanne on pysynyt muuttumattomana kauden alusta lähtien.
Viime vuosina Mercedes ja Hamilton ovat tottuneet dominoimaan F1-sarjaa, mutta kauden kolmen ensimmäisen kisan perusteella Ferrari näyttää nousseen F1-sarjan valtiaaksi. Tällä saattaa olla vaikutusta Hamiltonin epäröintiin pitkän jatkosopimuksen kanssa. F1-lengenda Lauda kuitenkin vakuuttaa, että Hamilton ei ole lähdössä mihinkään.
– Kysymys on ainoastaan yksityiskohdista. Lewis jatkaa ajamista meillä, Lauda kertoi saksalaislehti Auto Motor und Sportille.
Uuden sopimuksen on ennakoitu tuovan Hamiltonille huimat 45 miljoonan euron vuositulot. Laudan lausuntojen perusteella kilpailukyvyn heikentyminen suhteessa Ferrariin voi tulla Mercedekselle kalliiksi.
– Riippuu mielialasta, joskus se on enemmän tai vähemmän kallista. Se riippuu aina siitä, miten edellinen kilpailu on mennyt. Mutta raha ei ole ongelma. Periaatteen tasolla olemme samaa mieltä, Lauda totesi.
LUE MYÖS:
- Williamsin kauden paras aika-ajo valui hukkaan – kahdelle kuskille lähtöruuturangaistus
- Mykistävää ylivoimaa – George Russell paalulle, MM-kärki Kimi Antonelli seinään
- Max Verstappen kiilasi kärkeen – Lance Strollilta alokasmainen virhe
- F1-kauden päätöskilpailu vaihtumassa – järjestäjille näytettiin vihreää valoa
- SM-rallikauden finaalissa riittää jännitettävää
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Rico Salmelalle, 18, iso MotoGP-sopimus
- Rallin MM-sarjan ympärillä käy kuhina – rallipomolta kovia paljastuksia kulisseista
- MM-rallien tv-lähetyksiin F1:stä tuttu uudistus
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- F1-kuski vahvistaa – ura vaarassa katketa: ”Olen ehdottomasti vapaa agentti”
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Kimi Antonellilla ongelmia – Bakun F1-harjoituksissa rysähti
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi