Suomalaiselle rallikuskille vaaditaan vankeutta kuolonkolarista – uhrin kyydissä kaksi lasta
Kuva: Getty Images
Suomalaiselle rallikuskille vaaditaan ehdollista vankeustuomiota törkeästä kuolemantuottamuksesta. Mies ajoi Miehikkälässä kesällä 2016 ralliharjoituksissa kolarin, jossa kuoli yksi ja loukkaantui kuusi ihmistä.
Pitkä oikeusprosessi on edennyt nyt sille tasolle, että kuski on asetettu syytteeseen. Nimettömäksi jäänyttä ralliauton kuljettajaa syytetään törkeästä kuolemantuottamuksesta, kolmesta törkeästä vammantuottamuksesta ja liikenneturvallisuuden vaarantamisesta.
Syyttäjä vaatii rallikuskille kuuden kuukauden ehdollista vankeustuomiota.
Karmean tapauksen kulku oli vähintään erikoinen. Rallikuski ja toista henkilöautoa ajanut mies sopivat ajavansa suljetun tieosuuden toiseen päähän vuorotellen.
Henkilöautossa oli kyydissä kaksi aikuista ja kaksi lasta. Viranomaisten lupaa päättömään stunttiin ei ollut.
Rallikuljettaja lähti liikkeelle ensimmäisenä. Vaikka hänen piti miesten sopimuksen mukaan odottaa henkilöauton kuskia toisessa päässä, oli ralliauton päättänyt kääntyä suoraan takaisin.
Miehet tulivat kapealla hiekkatiellä toisiaan vastaan huimaa vauhtia. Yllättävä tilanne johti kolariin, jossa henkilöauton kuljettajana ollut aikuinen menehtyi. Kaikki muut matkustajat loukkaantuivat.
Kuolemantuottamuksesta syytetty rallikuski ajoi tiellä huomattavan törkeää ylinopeutta. Mittari näytti pahimmillaan jopa 130 kilometriä tunnissa. Nopeusrajoitus pienellä hiekkatiellä oli vain 80 kilometriä tunnissa.
Lähde: Yle
LUE MYÖS:
- Mercedes pysäyttämätön Kanadan sprinttiaika-ajoissa – konkarikuskin matka tyssäsi valliin
- Toyota-tähdeltä yllättävä kommentti Hyundain vauhdista
- Jari-Matti Latvala vaihtoi englanninkielisiin nuotteihin – japanilaiskartturille kova haaste Kreikassa
- F1-harjoituksissa riitti romua – Mercedes pelottavan vahva
- Haas-pomo pillastui kuskinsa potku-huhuista: ”Totaalista hevonpa*kaa”
- F1-sarjassa kriittinen kokous ensi kauden kannalta – kuopataanko muutokset sittenkin?
- Sami Pajari lähetti varoituksen kilpakumppaneille: “Voitto on tulossa”
- Kimi Räikkönen oli lähellä yllätyssiirtoa – F1-pomo muistelee katkeraa pettymystä
- Mika Salo paljasti Uunolle – näin hän joutui puukotuksen uhriksi
- Vaimo vahvisti IS:lle: Mika Saloa puukotettu Thaimaassa
- MM-rallin kulisseista vuoti iso uutinen: uusi valmistaja tulossa mukaan
- Vaimo vahvisti IS:lle: Mika Saloa puukotettu Thaimaassa
- Kiistelty F1-hahmo lähtökuopissa – ”Hänen päivänsä ovat luetut”
- Marcus Grönholm testasi uutta ralliautoa – antoi samalla mystisen vihjauksen
- MM-ralliin iso muutos: kilpailu typistyy 50 tuntiin
- Drift Mastersissa upea suomalaisonnistuminen: ”Unelmien täyttymys”
- Halpa arkiauto keskellä miljoonakalustoa – Dacia Logan nousi Nürburgringin tähdeksi
- Yle: Luonnonsuojelijoiden vaatimus hylättiin – Toyotan rallitallin jättihanke etenee
- Mika Salo paljasti Uunolle – näin hän joutui puukotuksen uhriksi
- Valtteri Bottas hirmuvedossa – ajoi ylivoimaiseen voittoon!