Kestävyysautoilun MM-sarja WEC joutui ankaran kritiikin kohteeksi päätettyään siirtää perinteisiä Fujin kuuden tunnin ajoja vain siksi, että F1-tähti Fernando Alonso ehtisi kisoihin mukaan. Päätös herätti laajaa arvostelua monilta muilta kuskeilta. Sarjan nokkamies Gerard Neveu puolusteli ratkaisua ”suuremmilla intresseillä”.

MM-sarjan järjestävät päättivät siirtää yleensä lokakuun alussa ajettavaa Japanin kestävyyskisaa viikolla eteenpäin. Päätöksen vuoksi kisa ajoittuu nyt päällekkäin IMSA WeatherTech SportsCar Championship -sarjan kauden finaalikisan kanssa.

Aikataulumuutos ärsytti suuresti useita WEC-kuskeja, jotka olivat toivoneet voivansa osallistua perinteiseen tapaan kumpaankin kilpailuun.

Neveu perusteli päätöstään sillä, että sarjalla ei ole varaa jättää Alonson kaltaista huippunimeä pois matkasta. WEC-jehun mukaan Toyotan riveissä kilpailevaa espanjalaistähteä kaivataan erityisesti tallin kotimaahan Japaniin.

– Kuten aina, suojelemme tässä suurempia intressejä. Tämä oli tärkein osa, jonka otimme huomioon. Kuinka voisimme jättää Toyotalla ajavan huippukuskin, kuten Fernando Alonson ulos Japanin matkalta? Alonso ajaa mestaruudesta, eikä hän voi jättää kisaa välistä. Japanilaiset fanit ovat päätökseen ainakin todella tyytyväisiä, Neveu selitteli Sportscar 365:n haastattelussa.

MM-sarjan pomolla on kiistanalaiseen ratkaisuun mielessä myös vielä toinenkin muutos. Neveu haluaisi siirtää IMSA:n Petit Le Mans -kisaa eteenpäin välttääkseen aikataululliset ongelmat.

– Ymmärrämme, että tämä aiheuttaa vaivaa monille kuskeille. Minulla on suuri toive, että IMSA voisi siirtää kisaa. Olemme tehneet sen ennenkin ja se on onnistunut hyvin. Meillä on hyvä yhteistyö heidän kanssaan, Neveu vakuutteli.