F1-toimittajalta kiintoisa paljastus Kimi Räikkösen jatkosopimuksesta Ferrarille
Kuva: Getty Images
Ferrarin ja Kimi Räikkösen yhteinen liitto jatkuu tuttuun tapaan myös ensi vuonna. Suomalaisen toinen visiitti italialaistallissa on jatkunut pidempään kuin moni osasi odottaa.
2007-2009 Ferrarilla ajanut Räikkönen palasi Maranellon punaisiin kaudeksi 2014. Toinen aikakausi on sujunut ohdakkeisesti, ja suomalaiskuljettaja on saanut aika ajoin runsaastikin rapaa niskaansa. Tallin sisällä mieheen kuitenkin luotetaan, sillä hänen sopimustaan on jatkettu vuodella jo useaan kertaan.
Vuoden jatko napsahti myös viime vuoden syksyllä. Autosportille kolumnia kirjoittava arvostettu F1-toimittaja Nigel Roebuck käsittelee viimeisimmässä kirjoituksessaan Ferrarin nykytilannetta. Oman osansa saa myös Räikkösen jatkolla pompottelu.
Roebuck nostaa esille Räikkösen erinomaisen dynamiikan toisen Ferrari-kuljettajan kanssa.
– Ferrari-palkkauksen suhteen erittäin tärkeässä asemassa on Räikkösen suhde Sebastian Vetteliin. Kaksikko on tullut aina hyvin toimeen, eikä kauden 2014 yhä muistava Vettel halua tallikaverikseen yhtä nopeaa kuljettajaa kun hän on, Roebuck kirjoittaa viitaten Daniel Ricciardoon.
Ricciardo yllätti nelinkertaisen maailmanmestarin täysin ensimmäisellä kaudellaan Red Bullin ratissa. Vuosia tallin ykköskuskina toiminut Vettel joutui huomaamaan joutuneensa nuoren australialaisen lyömäksi, joten hän päätti jättää vanhan menestystallinsa.
Nyt Vettel aikoo pitää Roebuckin mukaan huolen, ettei sama toistu.
– Sisäpiirilähteeni Maranellosta kertovat, että Vettel oli tärkeässä osassa Räikkösen jatkosopimuksen kannalta.
LUE MYÖS:
- Kalle Rovanperä palasi Toyotan Rally1-auton rattiin – ”Sitä on kaivannut”
- F1-kilpailut lyhentyvät – muutos voimaan jo ensi kaudella
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi
- Muistitko tämän? Bakun F1-viikonlopun aikataulussa radikaali muutos
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Esapekka Lappi lopettaa ralliuransa – edessä vielä yksi kilpailu
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Mestaruus varmistui! Luka Sammalisto kruunasi upean F4-kautensa
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Porvoon SM-ralli 2026 – reitti, aikataulu, osallistujat ja televisiointi
- Lähde: Ferrari-lupaus saamassa F1-paikan ensi kaudeksi
- Teemu Suninen mukaan uuden WRC-tallin projektiin
- Ott Tänak teki paluun rallipoluille – ajoi heti ylivoimaiseen voittoon
- Saudi-Arabian tilalle kaavailtiin Espanjan MM-rallia – WRC-pomo kertoo, miksi suunnitelma kariutui
- Robin Räikkönen jatkaa hurjaa menoaan – jälleen ykkönen
- Ensi kauden F1-kalenterin erikoinen päätös suututti fanit – ”Suurin vitsi ikinä”
- Vahva näyttö! Suomalaislupaus lähellä pohja-aikaa F1 Academyn testeissä
- Tässä se on! F1-kauden 2027 kisakalenteri julki
- Lando Norrisilta iso uutinen – Max Verstappen reagoi