Shokeerava video! Karting-kisaan osallistuneen Felipe Massan tallikaveri löi ja kuristi kilpakumppania kesken kilpailun – ”Sota radalla”

F1-uransa viime kauteen lopettanut Felipe Massa ajautui viikonloppuna melkoisen kohun keskelle, kun brasilialaiseen karting-kisaan osallistuneen konkarikuljettajan tallikaveri pahoinpiteli kilpatoveriaan pahan näköisesti kesken kisan sattuneen kolarin jälkeen.
YouTubeen ladattu video tapahtumasta on varsin karua katseltavaa. Tappelu näkyy videolla kohdassa 1.25.
Välikohtaus tapahtui 500 Milhas de Kart -tapahtuman kesken, kun Massan tallikaveri Rodrigo Dantas joutui kilpailevan tallin Tuka Rochan tönäisemäksi ulos radalta. Kolarista raivostunut Dantas hyppäsi ulos autosta ja alkoi riidellä Rochan kanssa. Lopulta Dantas päätyi lyömään ja kuristamaan kilpakumppaniaan maassa.
Williams-veteraani Massa oli ymmärrettävän järkyttynyt tapahtumasta ja pahoitteli tallikaverinsa käytöstä koko joukkueensa puolesta.
– Sen perusteella mitä näin, koko tallin kuuluisi joutua diskatuksi. He [kilpailevat tallit] taistelivat koko päivän, ja sitä seurasi sota radalla. Olen todella surullinen siitä, että tallini oli osallisena tällaiseen. Pyydän anteeksi kaikilta näitä tapahtumia. En ole koskaan nähnyt vastaavaa urallani. Kilpailu saa olla kovaa, mutta sen pitäisi pysyä radalla, Massa pahoitteli Motorsportin haastattelussa.
Huippunimien karting-kisan voitti lopulta Rubens Barichellon Hero #71 -joukkue. Tallissa ajoi Barichellon lisäksi hänen poikansa Dudu.
Kierrätysvapaita ilmaiskierroksia tai 5 000 käteistä
- Tuohi – Mutkaton suomalainen nettikasino
- Ei kierrätystä!
- Voitot tilille minuutissa
- Kommentti: Flavio osaa myydä, mutta tätä tarinaa ei osteta
- Vahvistus: Jack Doohanille potkut – mutta vain hetkeksi?
- F1-tallissa shokkilähtö: Formuloihin porttikiellon saanut kohupersoona nousee tallipäälliköksi
- Ferrarilla kuohuu: Lewis Hamilton sanaharkassa tallipäällikön kanssa Miamin GP:n jälkeen – ”Älä ole noin herkkä”
- Lähde: F1-tulokas on saanut potkut – tuttu korvaaja nähdään radalla jo ensi viikolla
- Lewis Hamilton turhautui Ferrarin toimintaan Miamin GP:ssä – ”Pitäkää teetauko, kun mietitte sitä”
- McLarenin ylivoimaa Miamissa – Max Verstappenin törkytemppu pilasi voittotaistelun
- Miamin GP:n alla hätkähdyttävä näky – Paras kuskiparaati ikinä?
- Lewis Hamiltonilta huolestuttava paljastus Ferrarista – ”Williams on meitä nopeampi”
- McLaren-pomo syyttää Red Bullia valehtelusta – ”Eivät he mitään ihmeitä tee”
- Lähde: F1-tulokas on saanut potkut – tuttu korvaaja nähdään radalla jo ensi viikolla
- F1-kuskin potkut lipsahti ulos suorassa tv-lähetyksessä? – Näin vastaa tallipäällikkö
- Miamin sprinttikilpailun tulokset uusiksi – kolme kuskia pisteiltä ulos
- Ferrarilla kuohuu: Lewis Hamilton sanaharkassa tallipäällikön kanssa Miamin GP:n jälkeen – ”Älä ole noin herkkä”
- McLarenin ylivoimaa Miamissa – Max Verstappenin törkytemppu pilasi voittotaistelun
- Red Bullin toisen auton kirous jatkuu – tiimiltä nolo kämmi
- Max Verstappenilta jälleen mestarillista venymistä – Ferrarin vauhti kateissa
- Lewis Hamiltonilta huolestuttava paljastus Ferrarista – ”Williams on meitä nopeampi”
- McLaren-pomo syyttää Red Bullia valehtelusta – ”Eivät he mitään ihmeitä tee”
- Miamin GP:n sprintissä mieletöntä draamaa – Max Verstappen putosi viimeiseksi