Lewis Hamilton nappasi erittäin arvostetun palkinnon – ei saapunut paikalle juhlagaalaan
Formula ykkösten maailmanmestaruuden tänä vuonna voittanut Lewis Hamilton voitti arvostetun Autosport Awardsin vuoden kansainvälinen kilpakuljettaja -kategorian. Brittikuski nappasi eilen illalla järjestetyn gaalan himotuimman kunnianosoituksen viidennen kerran urallaan.
Moottoriurheilun kerman koolle keräävä palkintogaala vietiin tänä vuonna lävitse ilman nelinkertaista maailmanmestaria, sillä Hamilton ei ollut paikalla muihin kiireisiin vedoten. Hän lähetti kuitenkin videotervehdyksen gaalaväelle.
– Haluan kiittää Autosportia sekä kaikkia minua äänestäneitä fanejani. Onnitteluni myös kaikille muille palkituille ja kaikille ehdokkaille.
Hamilton valittiin gaalassa lisäksi vuoden brittikuljettajaksi.
- Brasilian yli kahden tunnin aika-ajo päättyi tulisesti – George Russell menetti malttinsa täysin
- Brasiliassa karmeat olosuhteet – F1:n aika-ajot keskeytettiin punaisilla lipuilla
- Brasilian GP:ssä hurja määrä rangaistuksia – yllättäjätalli säväytti viimeisessä harjoituksessa
- F1-legenda lyttää Valtteri Bottaksen korvaajaehdokkaan
- Lähde: Lewis Hamiltonille rangaistus Brasilian viikonloppuun
- Brasilian yli kahden tunnin aika-ajo päättyi tulisesti – George Russell menetti malttinsa täysin
- F1-legenda lyttää Valtteri Bottaksen korvaajaehdokkaan
- Lewis Hamilton paljastaa: Tästä syystä mestarin taso on heikentynyt
- Charles Leclerc kommentoi välejään Lewis Hamiltoniin
- Lähde: Lewis Hamiltonille rangaistus Brasilian viikonloppuun