Sebastién Ogier paljasti syynsä M-Sportilla jatkamiseen – ”Tiedän, että sitä on tulossa”
Kuva: Getty Images
Rallin MM-sarjan hallitseva mestari Sebastién Ogier ilmoitti toissapäivänä jatkavansa uraansa Fordin M-Sport -tallissa. Nyt ranskalaiskuski on paljastanut tärkeimmän syynsä jatkosopimukseen, mikä oli Fordin lupaus panostaa entistä enemmän autonsa suorituskyvyn kehittämiseen.
– Olen ollut todella tyytyväinen kokonaisuuteen, mikä meillä oli tänä vuonna. Olemme olleet vahvoja ja tasaisia kaikkialla. Haluamme kuitenkin nousta askeleen ylöspäin suorituskyvyssä ja uskomme kykenevämme siihen. Tämän vuoksi sanoin haluavani enemmän suorituskykyä. Saamme Fordilta enemmän tukea sillä puolella ensi vuonna. En voi kertoa tarkalleen, miten se tulee tapahtumaan, mutta tiedän, että sitä on tulossa, Ogier vakuutti Autosportille.
Ogier nappasi uransa viidennen maailmanmestaruuden tänä vuonna Fordin Fiesta WRC -autolla. M-Sportin johtaja Malcom Wilson on vahvistanut, että auton kehitystyö nousee kaudella 2018 yhä tärkeämpään rooliin.
– Tulemme kehittämään kaikkea osa-alueita, kuten moottoria, aerodynaamiikkaa, jousitusta ja painon jakautumista. Huijaisimme kuitenkin vain itseämme, jos väittäisimme tekevämme isoja muutoksia jollain yhdellä osa-alueella. Säännöt ovat sellaisia, ettei se ole oikeastaan mahdollista millekään tallille, Wilson valotti.
Rallin MM-sarjan kausi avataan Autosportin kansainvälisissä kisoissa 11.-14. tammikuuta.
LUE MYÖS:
- Latvian Drift Masters 2026: Tulokset
- Paalupaikka! Tuukka Taponen räväytti Unkarissa
- Juha Kankkunen vihjaa: Toyotan odotetut kuljettajauutiset ovat lähellä
- Aston Martinin jättipäivitys puhuttaa F1-varikolla – Valtteri Bottas: ”Vähän pelottaa”
- Fanien suosikkirata nousi ykköskorvaajaksi – myös kauden päätöskisan näyttämö vaihtumassa
- Suru-uutinen: Formulalupaus kuoli 21-vuotiaana
- Sami Pajari avasi tunteitaan historiallisesta voitosta – ”Missään vaiheessa ei ollut varaa rentoutua”
- Red Bull -pomo vastasi Max Verstappenin ympärillä pyöriviin huhuihin
- HS: Kalle Rovanperän tilanteesta iso paljastus – neuvottelut käynnissä
- Valtteri Bottas paljastaa: Näin Cadillac reagoi häntä koskeneisiin kohuhuhuihin
- Antonellin voitto toi Heikki Kovalaiselle mieleen Kimi Räikkösen hauskan neuvon
- Lewis Hamilton osui Ferrarin mekaanikkoon varikkopysähdyksellä – FIA antoi tuomionsa
- HS: Kalle Rovanperän tilanteesta iso paljastus – neuvottelut käynnissä
- F1-tähti sai nykyautoista tarpeekseen – latasi suorat sanat: ”Melko paska tapa ajaa kilpaa”
- Juha Kankkunen vihjaa: Toyotan odotetut kuljettajauutiset ovat lähellä
- Aston Martinin jättipäivitys puhuttaa F1-varikolla – Valtteri Bottas: ”Vähän pelottaa”
- Suru-uutinen: Formulalupaus kuoli 21-vuotiaana
- Fanien suosikkirata nousi ykköskorvaajaksi – myös kauden päätöskisan näyttämö vaihtumassa
- Valtteri Bottas paljastaa: Näin Cadillac reagoi häntä koskeneisiin kohuhuhuihin
- Bernie Ecclestone teki hurjan tarjouksen F1-tallista – Red Bullin vastaus oli tyly