Brendon Hartleyn tuleva F1-debyytti päättää uusiseelantilaisten pitkän odotuksen. Toro Rossoa Austinissa ohjastava Hartley on ensimmäinen kiivimaan edustaja formula ykkösissä pieneen iäisyyteen.

Edellisen kerran Uusi-Seelanti oli edustettuna F1-lähtöruudukossa kaudella 1984. Tuolloin Mike Thackwell kisasi Tyrrellin riveissä Kanadan osakilpailussa. Myöhemmin kaudella hän pyrki vielä mukaan Saksan GP:en, mutta edessä oli karsiutuminen.

Thackwellin nimi on tuttu vanhemmille lajin ystäville eräästä tärkeästä tilastosta. Ennen nykypäivän nuorisobuumia mies oli pitkään kaikkien aikojen nuorin F1-kuljettaja. Debytoidessaan Kanadan osakilpailussa vuonna 1980 oli miehellä ikää vasta 19 vuotta ja 182 päivää. Tätä nykyä peräti kolme kuljettajaa, Max Verstappen, Lance Stroll ja Jamie Alguersuari ovat rikkoneet tämän ennätyksen.

Thackwellin F1-ura ei ole kaikista menestynein. Mies yritti vuosien saatossa mukaan kuuteen osakilpailuun, mutta karsinnat hän selvitti vain kahdesti.

Mentäessä historiassa taaksepäin voidaan Uuden-Seelannin F1-perinteiden olevan kunnioitettavaa katsottavaa. Maa on tuottanut formulavarikoile sellaiset legendat kuin maailmanmestari Denny Hulmen, parhaan ”GP-voitottoman kuskin” Chris Amonin sekä Bruce McLarenin, jonka sukunimi kertonee kaiken oleellisen.

McLarenin ja Hulmen traagisen, mutta kertakaikkisen upean tarinan voi lukea sivustoltamme tästä linkistä.