Sergio Perez tietää Malesian viikonlopun ankaruuden – meksikolaisella vuosi sitten unohtumaton kilpailu

Sergio Perez on yksi niistä F1-kuskeista, joiden mielen Malesian kisan poistuminen kalenterista vetää matalaksi. MM-sarjassa seitsemättä paikkaa miehittävä Force India -tähti muistelee kyseisen kisan draaman kaaria lämmöllä.
Kyseinen kisa tarjoaa kuskille poikkeuksellisen paljon haasteita. Nämä tekevätkin kisasta Perezin mukaan erityisen.
– Mielestäni viime vuonna siellä oli kuumin kisa, jonka olen kokenut koko urani aikana, joten oletan hikoilevani sunnuntaina paljon, Force Indialla ajava kuljettaja arvelee planetf1.comin haastattelussa.
Vaikka kisa raadollinen onkin, on Pereziltä Malesiasta myös upeita muistoja.
– Malesia merkkaa minulle paljon. Siellä saavutin formula ykkösten ensimmäisen palkintokorokepaikkani vuonna 2012. Olen todella surullinen nähdessäni Sepangin katoamisen kalenterista, meksikolainen harmittelee.
Vuosi sitten Perez oli aika-ajoissa seitsemäs ja kisassa kuudes. Äärimmäisissä olosuhteissa pärjääminen vaatii kuskilta paljon.
– Sää on niin ennalta-arvaamaton. Yhtäkkiä siellä voi olla iso myrsky ja sitten kuivuminen voi tulla viidessä minuutissa. Siellä on niin lämmintä ja kosteaa. Malesiassa on joka vuosi ollut erityinen kilpailu lämmön ja radan ominaisuuksien vuoksi.
Voita 1000€ lahjakortti Ikeaan!
- Vastaa muutamaan nopeaan kysymykseen.
- Osallistu arvontaan.
- Voit voittaa 1000€ lahjakortin Ikeaan!
- Sebastian Vettelistä Red Bullin tallipomo? ”Hän on minun valintani”
- Onko Mercedes-tähden ura vaarassa? ”Wolff ei tee sitä virhettä uudestaan”
- Max Verstappen raivostui arvostetulle F1-selostajalle suorassa lähetyksessä – ”Älä sinä vaivaa päätäsi näillä asioilla”
- Näin Max Verstappen voi purkaa Red Bull -sopimuksensa tällä kaudella – ”Meidän on tehtävä jotain”
- FIA sekoili jälleen: F1-kuski sai rangaistuksen – kunnes ei saanutkaan
- Oscar Piastrin ylivoimaa Bahrainissa – Max Verstappenilla vaikea kilpailu
- Tuukka Taponen tarjoili näyttäviä ohituksia – suomalaiselle hyvät pisteet Bahrainista
- Mercedekseltä nolo virhe Bahrainin aika-ajoissa – tallin molemmille kuskeille lähtöruuturangaistukset
- Lando Norris ja Max Verstappen epäonnistuivat pahasti Bahrainin GP:n aika-ajoissa
- McLaren murskasi muut Bahrainin harjoituksissa – ”Kuinka nuo voivat olla noin nopeita?”

- Tuukka Taposelta komea nousu palkintopallille F3-sprintissä
- Lando Norris ja Max Verstappen epäonnistuivat pahasti Bahrainin GP:n aika-ajoissa
- McLaren murskasi muut Bahrainin harjoituksissa – ”Kuinka nuo voivat olla noin nopeita?”