Rallitähden upea syksy jatkuu – Saksan kolmossijaa seurasi tallipaikka Hyundaille

Hyundai Motorsport kertoo nettisivuillaan, että Andreas Mikkelsen on allekirjoittanut tiimin kanssa kahden vuoden sopimuksen kausille 2018-19.
Norjalainen teki etenkin kuluvan kauden edellisessä kisassa Saksassa hyvää työtä ajettuaan tuolloin Citroenilla peräti kakkoseksi.
Yhteensä hän on ajanut tällä kaudella WRC-luokan pisteille viidesti.
– Olen iloinen siitä, että Hyundai Motorsport on tarjonnut minulle mahdollisuuden palata WRC:hen kokopäiväisesti. Minulle on selvää, että olen liittymässä maailmanluokan tiimiin, jolla on realistiset mahdollisuudet taistella sekä kuljettajien että valmistajien MM-sarjassa, norjalainen iloitsi tallin virallisilla nettisivuilla.
– Olemme iloisia siitä, että hän on mukana kokopäiväisessä toiminnassa kahden kauden ajan, tallipäällikkö Michel Nandan puolestaan riemuitsi.
Mikkelsen on ollut lähellä rallimaailman kärkeä jo pidemmän aikaa, vaikka ehkä Suomessa hän ei lajin kuumin nimi olekkaan. Norjalainen on ajanut MM-sarjassa kolmesti voittoon ja peräti 21 kertaa palkintokorokkeelle.
Kolmena edellisenä kautena Mikkelsen on ollut MM-sarjassa hienosti kolmas.
Aloita sijoittaminen – eToro tarjoaa asiantuntijoiden alustan 0%:n palkkiokuluilla!
- eToron kautta sijoitat asiantuntijoiden kanssa.
- Ei piilokuluja – eTorossa jopa 0%:n palkkiokulut.
- eToro tarjoaa pääsyn 3 000:een eri omaisuuserään, kuten osakkeisiin, ETF:iin, indekseihin ja valuuttoihin.
- F1-sarjassa kytee jättikohu – Mercedes-pomo Toto Wolffia tutkitaan vaimonsa kanssa vakavasta rikkeestä
- Tässä ovat ensi kauden F1-sprinttikilpailut – formaattia saatetaan viilata jälleen
- Rallimaailmassa liikkuu hurja huhu: suomalaiskuski korvaa Ott Tänakin?
- Valtteri Bottaksen F1-kaudesta tipahti karu tilasto
- Vuoden autourheilijat selvillä – Kalle Rovanperä jälleen ykkönen
- F1-sarjassa koetaan ennenäkemätön temppu – tulevalla kaudella tehdään historiaa
- Näe maailmanmestarit! Kalle Rovanperälle ja Jonne Halttuselle järjestetään kansanjuhla
- F1-sarjan ensi kauden kuskikatras valmis – Williams täytti viimeisen tyhjän penkin
- Janni Hussi on törmännyt ralleissa törkeyksiin – saanut kysymyksiä pikkuhousuistaan
- Kalle Rovanperä pudotti jättiyllätyksen Viaplaylla – tekemässä uuden aluevaltauksen