Hurjan onnettomuuden ajaneelta Mika Salolta täysi tuki FIA:n tiukoille turvaratkaisuille: ”Vanhemmilla vehkeillä olisi henki lähtenyt”
Aika ajoin F1-fanit purnaavat vastaan kansainvälisen autoliiton FIA:n tiukkoja turvallisuutta koskevia sääntöjä.
Tällä hetkellä paljon pahaa mieltä on aiheuttanut Halo-pääsuojan asentaminen ensi kauden autoihin. SuomiF1-sivuston asiantuntija Mika Salon mielestä turvallisuuden eteen pitää kuitenkin aina tehdä kaikkensa.
Kerratessaan omaa, vuonna 1998 Belgian Spassa tapahtunutta hurjaa onnettomuuttaan, kiittelee Salo useaan kertaan jo tuolloisten turvaratkaisujen pelastaneen hänen henkensä. Miehen kiitellessä FIA:aa hänen videon viimeinen lauseensa saa todella mietteliääksi.
– Vanhemmilla vehkeillä olisi henki lähtenyt siinä onnettomuudessa, mies toteaa vakavalla naamalla.
Mitä onnettomuudessa oikein tapahtui? Katso selitys sekä hurjan tärksyn vaurioit yllä olevalta videolta!
- Brasilian yli kahden tunnin aika-ajo päättyi tulisesti – George Russell menetti malttinsa täysin
- Brasiliassa karmeat olosuhteet – F1:n aika-ajot keskeytettiin punaisilla lipuilla
- Brasilian GP:ssä hurja määrä rangaistuksia – yllättäjätalli säväytti viimeisessä harjoituksessa
- F1-legenda lyttää Valtteri Bottaksen korvaajaehdokkaan
- Lähde: Lewis Hamiltonille rangaistus Brasilian viikonloppuun
- Brasilian yli kahden tunnin aika-ajo päättyi tulisesti – George Russell menetti malttinsa täysin
- F1-legenda lyttää Valtteri Bottaksen korvaajaehdokkaan
- Lewis Hamilton paljastaa: Tästä syystä mestarin taso on heikentynyt
- Charles Leclerc kommentoi välejään Lewis Hamiltoniin
- Lähde: Lewis Hamiltonille rangaistus Brasilian viikonloppuun